Tsädää!

Terveisiä Paltamon Moricon pilotista. Olemme parhaillaan junassa matkalla kohti Mikkeliä, josta jatkamme linja-autolla takaisin Savonlinnaan. Tämä tarkoittaa, että kolmipäiväinen Moricon on ohitse, ja on aika kirjoittaa kuulumisia sieltä! Sitä ennen haluan päivittää uusimman figuuri-ostokseni tänne. Tämä kuoleman jumala on lähellä sydäntäni, koska Rem oli ensimmäinen hahmo, jota cossin julkisesti, ja pidän muutenkin hahmon designistä. Figuurin käsi oli hajonnut, miksi hintaa oli alennettu noin kolmella kympillä, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja pyysin tuomaan figuurin Moriconiin. Figuurin valmistaja on JUN Planning.

KCRemFiguuri-normal.jpg

Pidän isoista figuureista ja tällä kokoa riittää. Isosta koostaan johtuen Rem on myös painava ja osat eivät jousta yhtään, mikä voi selittää käden katkeamisen. Sain käden kuitenkin liimattua vähällä vaivalla takaisin kiinni. Figuurin selässä olevat siivet voi nostaa pois ja laittaa tilalle pienen palana peittämään siivistä jäävän kolon. Figuuria ei saa irti jalustastaan.

Figuurin pinta tuntuu keraamiselta, mikä tekee siitä aidon tuntuisen kuin figuuri olisi oikeasti luusta, mikä tukee ajatusta Remistä luisena ja tomuisena hahmona. Pintapuolin figuuri näyttää isolta valkoiselta köntsältä, mutta lähempää katsottuna huomaa lukuisat kauniit yksityiskohdat ja sävyt. Ihmisen ei tarvitse tuntea Remiä hahmona voidakseen nauttia figuurista, koska tämän ulkomuoto poikkeaa tällaisista ns. perusfiguureista saaden Remin figuurin näyttämään enemmän taidokkaalta koriste-esineeltä.

KCRemFiguuriEdest%C3%A4Takaa-normal.jpg

KCRemFiguuri1-normal.jpg

KCRemFiguuri2-normal.jpg

Kuvasin figuurin Moriconissa, koska meillä oli hyvä taustakangas käytössämme. Johtuen kesällä voittamastamme palkintolahjakortista ja pitkästä kotimatkasta, tarvitsimme jotain luettavaa ja shoppailimme Kuopion Fantasiapelien pöydästä kolme kappaletta Yu-Gi-Oh! 5D´s mangaa. Tarina mangassa on aivan erilainen kuin animessa, minkä takia lukukokemusta ei haittaa, jos on jo katsonut animen.

 

- Satu

PS, jos joku miettii, mistä lempinimeni Semu tulee, niin se on yhdistelmä nimistä Satu ja Rem. Sain tämän "koodinimen" aikoinaan Death Note ryhmäcosplaymme yhteydessä ja siitä lähtien se on seurannut minua. Nykyään Semu on luomani piirroshahmo, joka opettaa erilaisia kuvataiteeseen liittyviä juttuja. Hänellä on oranssit ja siniset hiukset, ja koulupuku.