World Cosplay Summit, ns. cosplayn maailmanmestaruuskilpailut, kisataan vuosittain Japanissa Nagoyan kaupungissa. Tämä on matkakertomus ajastamme Japanissa ja vähän sen ulkopuoleltakin.

2. osa: 27.7

Uusi päivä valkeni Japanissa. Uutuudenviehätys sekoittui lievään väsymykseen ja pahoinvoinnin tunteeseen. Ensimmäinen paraati olisi tänään. Aamiaisen jälkeen kaikki kokoontuivat yhteiseen tiedotustilaisuuteen, jossa kerrottiin kaikkea oleellista tulevan päivän ja myös seuraavan päivän ohjelmasta. Tiedotustilaisuudessa mm. ilmoitettiin joukkueet, jotka lähtevät 31.7 Tokioon vierailemaan ulkoministeriöön. Suomi ei tänäkään vuonna päässyt Tokioon – hurrasimme hiljaa. Olin jo valmiiksi ahdistunut, ja pitkä Tokion matka olisi todennäköisesti vain pahentanut tilannetta.

Aamu-normal.jpg

Aamupalaveri. Hotellin aulaan oli pystytetty pieni cosplayasu näyttely. Asut toivat näytille organisaatioon kuuluvat cossaajat.

 

Aamulla piti olla meikit naamassa ja paraatipuvut mukana kun lähdimme linja-autolla kohti ensimmäistä paraatia. Jotta ehti aamiaiselle, pakata, silittää, meikata jne. ennen lähtöä, täytyi herätä aikaisin. Otimme mukaamme Beyblade asut Kyoyan ja Nilen. Koska silitysrautani ei toiminut, lainasimme hotellilta silitysrautaa. Tämä rauta muistutti enemmän vaateharjaa josta tuli vähän höyryä. Olisi pitänyt varjella mielenterveyttään, marssia lähimpään kauppaan ja ostaa kunnon silityslauta ja – rauta matkan ajaksi käyttöönsä.

Aamu2-normal.jpg

Linja-auto kuljetti meidät Ichinomiya nimiseen kaupunkiin, jossa Tanabata festivaali oli parhaillaan ajankohtainen. Kaupungissa oli suuria, näyttäviä ja värikkäitä koristeita. Linja-autosta siirryimme rakennukseen, joka taisi olla asema. Vähän häiritsi se, ettei tiennyt kuinka kauan matkoihin tulisi kulumaan aikaa ja mihin olimme menossa. Meillä kaikilla oli paperinen ohjelma ja aikataulu, mutta en älynnyt tutustua siihen kunnolla ennen lähtöä.

Koristeet-normal.jpg

WCS edustajat kuljetettiin pukuhuoneisiin vaihtamaan vaatteita. Tämä ”pukuhuone” oli normaali iso huone ilman peilejä tai juoksevaa vettä. Jossain vaiheessa huoneeseen onneksi tuotiin pukeutumispeili. Kaikki ketkä tietävät minut ja Satun, tietävät miten surullisen kuuluisia olemme ajasta, jonka pystymme käyttämään pukuhuoneessa cosplayasujen pukemiseen. Oli inhottavaa tulla hoputetuksi! Cosplayasut ovat cossaajan näyte kädentaidoista. Tietenkin haluamme edustaa taitojamme parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten kun käsketään kiirehtimään, tuntuu siltä, kuin oikeus laittaa asu parhaalla mahdollisella tavalla esille riistettäisiin >_<.

Pukuhuoneesta meidät johdatettiin pari kerrallaan odottamaan katokseen, ja sieltä meidän piti mennä lavalle poseeraamaan. 15 sekuntia ennen lavalle menoa ehdimme Satun kanssa suunnitella poseeraukset. Olisi pitänyt lukea päivän ohjelma tarkemmin niin tämäkään ei olisi tullut yllätyksenä. Juontoa varten meiltä kysyttiin sarjan ja hahmojen nimiä. Niin mikäs se Beyblade: Metal Masters onkaan Japanissa (vastaus: Metal Fight Beyblade, josta Beyblade lausutaan Beiburēdo). Jos pääsee WCS:sään, kannattaa aina selvittää sarjojen ja hahmojen japaninkieliset alkuperäiset nimet ja käyttää niitä! Lavalla ei pelkästään ilmoitettu hahmoja, sarjaa ja meidän oikeita nimiä, vaan kerrottiin myös mitä esitämme finaalissa. Lavalta selvisimme kunnialla takaisin pukuhuoneille. Kiireessä olin kierittänyt Kyoyan mustan nahkahihnan ranteeni ympärille niin tiukasti, että sormet sinersivät X_X.

Lava-normal.jpg

Ennen paraatin alkua oli vähän vapaa-aikaa. Pyörimme aseman lähimaastossa valokuvattavina ja vastasimme haastattelijoiden kysymyksiin. Organisaatio ei järjestänyt meille lämmintä ateriaa, mutta sen sijaan tarjolla oli juotavaa ja naposteltavaa. Melko yleinen välipala oli pieni pussi, josta pystyi imeskelemään murskattuja hedelmiä. Pukuhuoneessa saattoi riisua asuaan ja levätä. Kohta pitkän sohvan oli vallannut lauma päiväunilla olevia cossaajia.

B%C3%A4kk%C3%A4rill%C3%A4-normal.jpg

Paraatia varten siirryimme vähän matkan päähän kujalle. Ulkona auringonpaisteessa oli ahdistavan kuuma ja pelkäsin alkavani hikoilla ihan hulluna. Joukkueet järjestettiin aakkosjärjestykseen kotimaidemme englanninkielisten nimien mukaan. Odottelua. Sitten siirryimme lähtöasemiin. Lisää odottelua. Ympärillämme pyöri koko ajan kuvaajia ja joitakin joukkueita haastateltiin.

_MG_0623-normal.jpg

Lopulta parijono nytkähti liikkeelle ja paraati alkoi. Ensimmäisenä kulkivat WCS ihmiset ja heidän perässä tuli iso joukko japanilaisia cossaajia. Kaikenikäisiä japanilaisia oli tullut sankoin joukoin katsomaan cossaajia ja he reunustivat koko paraatireitin. Koko ajan muistutettiin, että pitää hymyillä! Minä ja Satu hymyilimme niin että suupieliin sattui ja vilkutimme katsojille. Valitettavasti yleisö ei oikein tuntunut lämpenevän Beyblade pojille. Edessä ja takanamme kulkevat hemaisevat neitokaiset sen sijaan saivat paljon huomiota.

Paraati-normal.jpg

Paraatijonossa piti jättää vähän välimatkaa toisiinsa, mutta valitettavasti parijono eteni niin töksähdellen, ettei tasaisista väleistä ollut tietoakaan. Paraatissa ei myöskään saanut pysähtyä poseeraamaan, mutta aina joku poseerasi ja jono eteni epämääräisesti. Paraatin puolessa väliä nousimme pitkälle lavalle, jota pitkin kuljimme samaan aikaan, kun kuulutettiin keitä olemme ja ketä cossaamme. Vähän väliä joku organisaatiosta ojensi vesipulloa tai -mukia, ja tuuletti sinua viuhkalla. Tiettävästi kukaan ei pyörtynyt Ichinomiyan paraatissa! Paraati päättyi linja-autoon, joka kuljetti meidät takaisin asemalle. Vielä aseman pihallakin saimme poseerata ihmisten kanssa ja vilkuttaa vähän lisää. Japanilaiset olivat todella innoissaan cosplayaajista! Linja-automatkan aikana näimme puiston, jossa oli painikehän. Puistossa kuulemma järjestettiin jonkinlaista showpainia. Ylimääräisenä ohjelmanumerona WCS kisaajat olisi voitu viedä puistoon ja järjestää cosplayshowpainia heidän kesken. Siinä olisi selvitetty kuka hahmo mistäkin sarjasta on kehän kunkku.   

Lavalla-normal.jpg

Paraati ei ollut rankka kokemus. Meillä oli hauskaa ja ilmassa oli juhlantuntua! Emme edes hikoilleet kovin pahasti. Jos tietää hikoilevansa paljon, kannattaa ostaa apteekista antiperspiranttia. Tehokas aine pysäyttää hikoilun.

Pukuhuoneessa otimme puvut pois ja pikku hiljaa koko matkaseurue alkoi kulkeutua kohti tienlaitaa, josta linja-auto hakisi meidät. Siinä kun väsyneenä ja nälkäisenä virui tienlaidassa, odotusaika tuntui ikuisuudelta. Linja-automatka takaisin hotelille oli tuskaa. Kaikki paha pakkaantui aliravittuun vatsalaukkuuni ja nytkähtelevä linja-auto pisti sen entistä pahemmin sekaisin. Aloin oksentamaan ja se sattui todella paljon, joten aloin myös itkemään. Onneksi Satu huolehti minusta. Ja onneksi minulla oli pussi johon saattoi oksentaa. Suomessa jokaiselle linja-autossa matkustavalle on varattu matkalehtinen edessä olevan penkin selkämykseen. Japanissa jokaiselle löytyi matkalehden lisäksi myös oma ykäpussi. Kun saavuimme hotellille, näytin zombielta. Ja tietenkin hotellin edessä piti olla kuvausryhmä kameroiden kanssa… Yritin livahtaa heidän ohitsensa laukku naamani edessä. Yksi miehistä lähti perääni ja sitten vasta huomasin hänen ojentavan lahjakassia, jossa oli terveiset Ichinomiyan kaupungilta. Lahjakassi kouristuneissa sormissani horjuin hotellihuoneeseen ja simahdin sängylle. Kolme tuntia myöhemmin Satu herätti minut syömään. Nukkuessani Satu oli järjestänyt tavaramme ja lähtenyt etsimään ruokaa. Liikennevaloissa seisoessaan hänen viereensä ilmestyi äkkiä japanilainen mies, joka sanoi ”Moi moi!”. Satu säikähti. Miten tuo mies tietää Satun olevan suomalainen? Satu ajattelin hilpaisevansa karkuun heti kun valo vaihtuu vihreäksi. Sitten hän huomasi Eetun ja Jannen, ja tajusi japanilaisen miehen olevan WCS organisaatiossa toimiva henkilö Jacky. Satu oli tavannut hänet päivällä Ichinomiyassa, mutta ei tunnistanut miestä siviilissä. Meillä molemmilla on olematon kasvomuisti… Satu kertoi etsivänsä ruokapaikkaa. Jacky opasti hänet kadunkulmassa olevaan pieneen ravintolaan ja näytti miten sieltä saa ruokaa. Ravintolassa oli automaatti, johon laitettiin rahaa. Seuraavaksi valittiin nappia painamalla annos, johon maksettu summa rahaa riitti. Automaatti tulosti sinulle pienen lapun. Lappu annettiin tiskille, ja kohta henkilökunta toi sinulle ruoka-annoksen. Tällaiset ateriat olivat halpoja ja tilaaminenkin oli tehty helpoksi. Jos japanilainen ruoka ei kiinnostanut, Subway löytyi toisen kulman takaa.

Onneksi oloni parani eikä täytynyt lähteä sairaalaan. Jälkikäteen mitä olen katsellut valokuvia Ichinomiyan paraatista, peruukkini on hiukan vinossa ja näytän idiootilta koska naamallani on jatkuvasti käsittämätön virne. Sen illan otimme rennosti ja valmistauduimme uuteen päivään. Seuraavana päivänä mentäisiin takaisin lentokentälle. Siellä ilmoitetaan mitkä joukkueet ovat pärjänneet huonoiten ja heidät lähetetään kotiin.

 

Tähän loppuun pari valokuvaa Kyoyasta ja Nilestä Ichinomiyassa. Valokuvat on ottanut Eetu Lampsijärvi.

ccc-normal.jpg

aaa-normal.jpg

bbb-normal.jpg

- Päivi

URUHARAFC ON WORLD COSPLAYSSA =D!