World Cosplay Summit, ns. cosplayn maailmanmestaruuskilpailut, kisataan vuosittain Japanissa Nagoyan kaupungissa. Tämä on matkakertomus ajastamme Japanissa ja vähän sen ulkopuoleltakin.

3. osa: 28.7

Aamulla eilinen pahoinvointi oli tiessään. Täynnä energiaa söimme kunnon aamiaisen ja aloimme valmistautua päivän ohjelmaan.

Aamiainen-normal.jpg

Hotellin aamiaisella oli varaa valita.

 

Kolmantena päivänä ohjelmassa oli vierailu lentokentälle ja tämän jälkeen tervetuliaisjuhlat. Lentokentällä 1/3 joukkueista lähetettiin kotiin sen perusteella, miten he selvisivät kahdesta ensimmäisestä päivästä. Suomen joukkueen hölmöily buddhalaisella temppelillä ja oksentaminen linja-autossa eivät tehneet vaikutusta. Meitä ei kuitenkaan lähetetty kotiin, koska japanilaiset eivät halunneet menettää Elffiä.

Edellinen oli vitsi eikä ketään lähetetty kotiin. Aamulla tiesimme menevämme lentokentälle, mutta emme tienneet mitä siellä tapahtuu. Meikit piti olla naamassa ja lehdistötilaisuuspuvut mukana, kun WCS porukat kapusivat linja-autoihin ja matka kohti lentokenttää alkoi. Onneksi aamujen lähdöt eivät olleet 7:00, vaan aina lähempänä 10:00. Linja-automatkan ajan kuuntelimme näytösääninauhaamme.

Lentokentällä meidät johdatettiin pukuhuoneisiin. Näissäkään pukuhuoneissa ei ollut peilejä tai juoksevaa vettä. Onneksi julkinen vessa, jossa oli suuret peilit, oli vähän matkan päässä. Tänään ei ollut kiire asujen kanssa. Pukuja sai pukea rauhassa ja meikatakin olisi ehtinyt vasta paikan päällä. Organisaatio järjesti meille ruokaa. Siinä hampurilaisateriaa mutustaessa oli hyvä nipsiä peruukkia ja nyppiä langanpätkät puvuista.

Pukkarissa-normal.jpg

WCS kisaajat jaettiin kolmeen joukkoon. Lyhyellä matikka 21 jaettuna 3 tekee 7 joukkuetta per ryhmä. Suomi oli viimeisessä ryhmässä. En tiennyt miksi meidät jaettiin ryhmiin. Vuorollaan jokainen ryhmä lähti pukuhuoneilta lavalle. Odottelun jälkeen lopultakin oli myös kolmannen ryhmän vuoro. Meidät järjestettiin hyvissä ajoin seisomaan jonoon käytävälle. Hyvissä ajoin tarkoittaa, että odotimme käytävällä kyllästymiseen asti. Tämän jälkeen ryhmä marssitettiin liukuportaita pitkin ylös lavan taakse odottamaan lavalle pääsyä. Joukkue kerrallaan kisaajat nousivat lavalle ja poseerasivat yleisölle, aivan kuten oli kehotettu tekemään. Tämän jälkeen joukkue siirtyi taustalle ja antoi tilaa seuraavalle tiimille. Osa kisaajista ei kuitenkaan tyytynyt vain poseeraamaan, vaan he pistivät pienen näytöksen käyntiin lavalla. Siinä kun huitovia miekkoja väisteli, kirosi oman tottelevaisuutensa. Olisi vain pitänyt pistää itsekin show käyntiin omalla poseeraamisvuorolla. Miksi joku tekee aina toisin kuin pyydetään?

Jahka kaikki ryhmän joukkueet olivat lavalla, meitä haastateltiin. Juontaja kysyi yhden kysymyksen jokaiselta tiimiltä. Meiltä kysyttiin ”Millainen on hyvä cosplayasu?” Tönköllä englannilla vastasin, ja tulkki (joka ei siis ollut Eetu) ei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Aina kun yritimme avata sanojen merkitystä, juontaja yritti tukea mikrofonia suumme eteen. Siinä vaiheessa toivoin, että karsintasysteemi olisi oikeasti käytössä. Suomi olisi tällä hetkellä lentokoneessa sen sijaan, että nolaamme itsemme lavalla.   

Jokaisen joukkueen eteen kiikutettiin laatikko, jossa oli palloja. Jaahas, nyt siis arvotaan esiintymisjärjestys finaaleja varten! Palloissa oli kuitenkin numeroita vain yhdestä kolmeen. Hyvänä ideana minä ja Satu otimme toisiamme kädestä ja tuikkasimme kätemme laatikkoon vain todetaksemme, etteivät kädet mahdu samaan aikaan ulos. Riuhtomisen jälkeen laatikosta nousi numero kolme – mitä ikinä se merkitsikään. Ahtaalla backstagella Italian edustajat kertoivat numeroiden tarkoittavan sitä, joudutko 1 aloittavaan ryhmään, 2 keskimmäiseen ryhmään, vai 3 päättävään ryhmään. Me olimme päättävässä ryhmässä ja esiintyisimme numerolla 15–21. Numeron kolme saaneet muodostivat uuden ryhmän, joka nousi viimeisenä lavalle. Sitten arvottiin esiintymisjärjestys! Tällä kertaa laitoimme suosiolla vain yhden käden laatikkoon. Suomi nosti paperilapun, jossa oli numero 17. Iloitsin asiasta, koska 7 on onnennumeroni!

Arvonta-normal.jpg

Jahka esiintymisjärjestys oli arvottu, kisaajilla oli vähän vapaa-aikaa. Hengasimme lavan läheisyydessä ja poseerasimme kameroille. Viihteestä vastasi tyttöbändi Milky Holmes, jota suurin osa lavan edessä kyttäävästä yleisöstä oli tullut katsomaan. WCS kisaajien täytyi nousta lavalle vielä kerran ja meidät järjestettiin esiintymisjärjestyksen mukaiseen jonoon. Siinä kun jonossa seisoimme, huomasimme kauempana japanilaisen tytön, joka oli pukeutunut samasta sarjasta Madokaksi! Beyblade cossaaja havaittu! Vilkutimme tytölle ja hän huomasi meidät, mutta silloin WCS joukkueet marssitettiin esiintymisjärjestyksessä takaisin lavalle, jossa poseerasimme ja vilkutimme kameroille. Meitä kehotettiin usein tekemään ”crazy smile”. En edelleenkään tiedä millainen kuului olla ”hullu hymy” 0_o…

Kattokuva-normal.jpg

Lavaosuuden jälkeen oli valokuvauksen vuoro. Joukkueet jaettiin kahteen ryhmään, jotka kävivät vuoronperään lentokentän jonkinlaisella näköalatasanteella kuvattavana. Ryhmien vaihtuessa otettiin yhteiskuva kaikista joukkueista. Kisaajia ei millään tapaa sijoiteltu kuvaa. Tästä syystä lyhyet saattoivat surutta jäädä takariviin, ja pitkät päätyä eturiviin. Yhteiskuvassa minä ja Satu näymme takarivistä vain koska istumme kaiteen päällä. Jahka yhteiskuvia oli otettu tarpeeksi, joukkueet järjestäytyivät riviin poseeraamaan. Beyblade ei oikein jaksanut kiinnostaa kuvaajia. Keksimme Satun kanssa, että voisimme ”pelata”, eli laukaista kiekkomme pyörimään. Olihan meillä molemmilla toimivat laukaisijat ja kiekot. Voi miksi emme älynneet tehdä tätä lavalla?

Katolla-normal.jpg

Valokuvauksen jälkeen oli vapaa-aikaa. Pyörimme lentokentällä katselemassa ympärillemme. Onnistuimme löytämään Madoka cossaajan ja saimme yhteiskuvia hänen kanssaan ^_^. Tyttö kertoi, ettei ole koskaan aikaisemmin tavannut Beyblade cossaajia. Tämä oli meistä todella erikoista! Suomenkin kaltaisessa pienessä maassa tapaa Beyblade cossaajia joka vuosi! Tyttö antoi meille coscardin, mutta emme valitettavasti ymmärtäneet siinä olevaa tekstiä T_T… Coscardit, eli cosplay kortit, ovat suosittuja mm. Japanissa. Kyseessä on käyntikortti, mihin on kirjoitettu omien cosplaygallerioiden yhteystiedot. Kortissa on yleensä kuva cosplayaajasta pukeutuneena johonkin cosplayasuunsa. Innokkaimmilla cossaajilla on kortti jokaiselle cosplayasulleen.

Kaverikuvat-normal.jpg

Lentokentälle oli saapunut paljon japanilaisia cosplayaajia. Siellä he hengasivat ja olivat valokuvattavina. Lähes kaikki olivat hyvännäköisiä nuoria naisia. Osa heistä pisti poseeraten melko rohkeasti. Tyttöjä eivät kuvanneet toiset cossaajat, vaan aikuiset miehet. Siinä vaiheessa kun näin kontillaan olevan tytön pikkuhousujen värin ja mallin useiden metrien päähän, päiväni oli pilalla. Jos suomalaisessa conissa joku poseeraisi noin tapahtuman käytävällä, järjestyksenvalvoja puuttuisi peliin. Jos häntä kuvaisi aikuinen mies, soitettaisiin poliisit paikalle. Ihan sama mitä touhuavat omissa kodeissaan tai studioissaan. Minä en välitä kuka heitä kuvaa, miten poseerataan tai mihin käyttöön kuvat päätyvät. Mutta että julkisella lentokentällä…

Jahka päivä lentokentällä oli pulkassa, otettiin cosplayasut pois ja alettiin valmistautua tervetuliaisjuhliin. Juhliin ei tarvinnut tulla cosplayasussa, mutta jotkut tulivat silti pukeutuneena, tai cosplayasun peruukki päässä, tai kuten itse tein, hahmon meikit naamassa. Juhlat pidettiin lentokentällä. Ennen juhlia oli pieni ryhmäyttävä yhteistilaisuus, jossa perehdyimme eri maiden äidinkieleen. Jokainen edustaja sai vuoron perään tulla eteen ja kirjoittaa taululle sanan tai lauseen omalla kotimaansa kielellä. Lauseet tai sanat olivat mieluitenkin erikoisia, vaikeita, tai niiden merkitys oli hassu. Me suomalaisina esittelimme kirjaimet Ä, Ö ja Å, sekä mm. sanan ”perkele”. Yritimme saada kaikki lausumaan yhteen ääneen ”Äkkijyrkkä rantapenkere”. Se meni paremmin kuin odotimme. Kumpa oppitunnit kouluissakin olisivat näin hauskoja ^_^.

Oppitunti-normal.jpg

Tämän jälkeen päästiin saliin viettämään tervetuliaisjuhlaa. Kaikki joukkueet kokoontuivat lavalle ja esittelivät itsensä, ja tämän jälkeen he siirtyivät pöytiin. Pöydässä meitä odottivat henkilöt WCS Omotenashi Student Corporaatiosta. Reipas joukkio koostui nuorista japanilaisista vapaaehtoisista, ketkä olivat kiinnostuneita mm. mangasta, animesta ja cosplaysta. Heidän tehtävänsä oli auttaa WCS kisaajia matkan aikana. Merkittävin ongelma japanilaisten avustajaoppilaiden kanssa oli se, etteivät he osanneet kunnolla englantia. Kommunikointi oli vaikeaa, mutta ei mahdotonta, ja iloinen asenne korvasi kielen puutteet. Jo ennen Japaniin lähtöä meihin oli ottanut yhteyttä Suomen joukkueen avustaja Natsumi. Suomen kanssa samassa pöytäseurueessa oli Malesian joukkue. Pöytiin oli katettu tarjolle mm. sushia, voileipiä ja hedelmiä. Piti syödä seisten, koska tuoleja ei ollut.

Lavakuva-normal.jpg

Juhlissa oli pientä kisailua. Tietty määrä WCS edustajia kokoontui lavalle. Heille jokaiselle tarjottiin pieni leivos, joista yhden sisällä oli wasabia (=ei maistu hyvältä). Yleisön tehtävä oli arvata osallistujien ilmeiden perusteella, kuka sai wasabileivoksen. Se joukkue, kuka arvasi eniten oikein, voitti palkinnon. Siinä kun lavalla seisoin wasabin mahdollisena tulevana uhrina, mietin kaikkia muita kivoja seuraleikkejä, joita olisimme voineet leikkiä. Mikrofoni ei toiminut kovinkaan hyvin, miksi puolet säännöistä oli mennyt ohitse korvieni. Onneksi en saanut wasabileivosta. Eikä saanut Satukaan. Ja onneksi pöytäseurueemme oli hyvä arvaamaan, sillä joukkueemme sijoittui toiseksi. Saimme palkinnoksi laatikon, jossa oli viuhkoja ^_^.

Juhlat2-normal.jpg

Olen kaamean huono juhlimaan enkä peittele sitä mitenkään. Kun muut joukkueet poseerasivat isona iloisena joukkiona lavalla, halusin mennä pöydän alle piiloon. Jättäydyin ulos riehakkaasta käytöksestä vedoten suomalaiseen maltillisuuteen ja jurouteen. Totuushan siis on, että Kyoyan luonne oli jäänyt päälle ja hän on melko tympeä jätkä.

Päätimme käynnistää ohjelmanumeron nimeltänsä ”Terveiset minun kotimaastani!”. WCS:ssä kisaajien on tapana tuoda omasta kotimaastaan terveisiä, eli pieni lahja. Yleensä tämä lahja on syötävää, paikallinen herkku. Me istuuduimme lavan laidalle ja jaoimme salin henkilöille Angry Birds lakua. Salmiakkiakin oli tarjolla, mutta sitä ei ollut pakko maistaa. Muutkin joukkueet alkoivat jakaa lahjojaan. Lakupatukkamme kalpenivat nopeasti osan lahjoista rinnalla. Pieniin kauniisiin paketteihin oli pakattu ties mitä kotimaasta kertovaa! Oli avaimenperää, koriste-esinettä, ruokaa, karkkia, pinssejä… Sellainen määrä tavaraa jokaiselle 20 maalle (yli 40 ihmiselle) on maksanut melkoisesti! Lahjoja ei siis ole pakko tuoda. Lahjoihin on hyvä kirjoittaa esim. englanniksi mikä se on. Olisin syönyt kylpykuution jollei se olisi tuoksunut saippualle.

Juhlat1-normal.jpg

Juhlat viimeistelivät Meksikon joukkueen saapuminen Japaniin. Tämän jälkeen kaikki pakkaantuivat linja-autoihin ja seurue palasi hotelille. Seuraavana päivänä piti olla voimissaan. Toisin sanoen istuin telkan edessä, katsoin japanilaista saippuaoopperaa, näpersin pukujani ja söin karkkia mitä saimme lahjaksi. Seuraavalla kerralla kuten tulen WCS:ään, tuon ruisleipää lahjaksi.

- Päivi

WCSLahjoja-normal.jpg

Te pakotitte minut maistamaan yokania, minä pakotan teidät maistamaan salmiakkia!