World Cosplay Summit, ns. cosplayn maailmanmestaruuskilpailut, kisataan vuosittain Japanissa Nagoyan kaupungissa. Tämä on matkakertomus ajastamme Japanissa ja vähän sen ulkopuoleltakin.

4. osa: 29.7

Tämän päivän ohjelma: Vierailuja, valokuvaus, filmaus ja paniikki. Aamulla katselimme aikatauluja ja kysyimme mitä tarkoittaa 30.7 oleva ”Costume review”. Se tarkoitti tuomarointia. Asujen tuomarointi olisi siis huomenna eikä vasta finaalipäivänä!? Tämä sai tuskan hien kohoamaan otsalle. Tenkon asun pääkappale oli nimittäin paloissa. Muhkea häntäpäähine oli helpompi mahduttaa matkalaukkuihin paloissa kuin kokonaisena. Ajattelin koota pääkappaleen rauhassa vapaapäivinä. Ja nyt se pitäisi saada kokoon huomista varten ja siinä välissä käydä vierailuilla ja valokuvauksissa? Tämän lisäksi Tenkon shoecoverit olivat kiinnittämättä ja Lunan peruukki kampaamatta. Jos on mahdollista, kiinnitän shoecoverit mieluitenkin aina tapahtumapaikalla. Onnistun muuten tärvelemään ne kuljetuksessa. Mitä Lunan peruukkiin tulee, niin painava kolmesta peruukista koostuva kampaus, jossa on muotoa tukevia osia, vaatii vähän enemmän laittoa kuin pelkästään suoraksi kampaamisen.

Yhteenvetona: Ei tule kesää! Jos olisin tiennyt tuomaroinnin olevan näin pian, olisin alkanut koota pääkappaletta jo ensimmäisenä iltana sen sijaan, että olen päivitellyt Alleynen panssareita. Nyrkkiä lyötiin pöytään ja Suomen ei tarvinnut osallistua päivän vierailukäynneille. Ei minua kyllä Brother kiinnostanutkaan. Tämän lisäksi Suomen filmaus onnistuttiin vaihtamaan Espanjan kanssa niin, että kuvaus olisi vasta illalla. Saimme aikaa koota Tenkoa ja valmistella Lunan asua huomiselle. Onneksi Brother oli ainoa vierailu, jolle Suomen joukkueen toivottiin osallistuvan. 

Aika kului nopeasti työskennellä. Istutin Satun tuoliin ja aloin koota häntäpäähinettä. Kappale kerrallaan ompelin häntiä kiinni uimalakkiin. Jatkuvasti piti olla tarkkana, etteivät hännät mene vinoon tai epäsymmetrisesti. Jahka hännät sai pysymään paikoillaan, piti saumat ommella siistimmin. Viihteestä vastasi japanilainen saippuaooppera. Olisi pitänyt älytä pakata sovituspää mukaan. Kun Tenkon häntien ompelu alkoi kyllästyttämään, Satu istutti vuorostaan minut tuoliin Lunan peruukki päässäni ja alkoi tarkastella peruukin vaurioita. Toinen saparoista oli romahtanut rakenteistaan täysin. Kävimme läpi korjausvaihtoehtoja alkaen rakenteiden uusimisesta aina lisähiuksien hankkimiseen. Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä pahempi kaaos hotellihuoneeseen levisi. Kaikkialla oli vaatteita, cosplayasuja ja ompelutarvikkeita. Välisiivouksen aikana siivoojat eivät imuroineet huoneemme lattiaa, vaikka se oli täynnä langanpätkiä ja mujua. Tämä oli meistä outoa. Suomen hotelleissa on tapana putsata lattiat jopa välisiivouksen yhteydessä, mikäli lattia on likainen, kuten se nyt oli! Kun roskakori tuli täyteen, nostin roskapussin ulos roskiksesta merkiksi, että tämän voi viedä. Siivoojat eivät uskaltaneet koskea pussiin, vaan jättivät sen siihen roskiksen viereen ja laittoivat roskikseen uuden pussin. Petivaatteet ja pyyhkeet sen sijaan vaihdettiin, vaikka niitä ei olisi edes käytetty (emmehän me edes nukkuneet toisessa sängyssä). Monia vuosia kesähotellissa kerroshoitajana työskennelleenä alkoi pian tuntua siltä, että jopa pieni Savonlinnalainen hotelimme osasi määrittää paremmin, mitä on hyödyllistä tehdä välisiivouksen yhteydessä.

WCS organisaatiolle oli järjestetty hotellille lounas ja ruokatauko olikin paikallaan. Valitettavasti emme osanneet ravintolan henkilökunnan kanssa yhtään yhteistä kieltä. Tuntui turhauttavalta pudistella päätään ymmärtämättömyyden merkiksi, kun tarjoilija hokee samaa lausetta japaniksi yhä uudelleen. Aivan kuin riittävät toistot saisivat meidät tajuamaan, mitä hän yrittää tarkoittaa. Lopulta onnistuimme poimimaan puheesta sanan ”curry”, ja kohta saimme eteemme lautaselliset japanilaista currya.

Iltapäivällä oli aika lähteä Orange studiolle. Kuuleman mukaan Orange studio oli laadukas valokuvastudio, josta saisi hyviä kuvia World Cosplay Summit 2013 official photobookia (virallinen valokuvakirja) varten. Jostain syystä kuvittelin, että meidät kaikki kuvattaisiin valkoisen seinän edestä pienessä perusstudiossa. Täysin koruton tausta korostaisi pukuja ja kokonaisuutta. Niistä saisi hyviä kuvia portfolioon. Organisaatio toivoin kisaajien pukeutuvan näyttäviin finaalipukuihinsa, mutta kaikki joukkueet eivät ajatukselle lämmenneet. Finaalipukujen pukemiseen ja meikkaamiseen kun voi mennä pidempi tovi. Organisaation olisi voinut ilmoittaa asupyynnön jo pari päivää etukäteen. Olisi ollut myös kiva tietää, millainen studio on kyseessä, jotta olisimme voineet valita parhaiten sinne sopivat asut. Koska studiolla oli tilaa vain rajallisesti ja se oli vuokrattu pariksi tunniksi käyttöön, kaikkia joukkueita ei voitu ottaa mukaan. Matkaan lähtivät Suomi(+Eetu ja Janne), Saksa, USA, Alankomaat, Venäjä ja Espanja, joista ainoastaan saksalaiset pukivat finaaliasunsa. Mitä tulee Suomen asuihin, niin yritin suostutella Satun pukemaan Nowan tai Lunan asuun. Väliäkö sillä vaikka pukumme olisivat eri sarjoista? Hän ei suostunut. Lopulta lähdimme hotellilta Kyoyan ja Nilen asut jälleen kerran mukanamme. Mieliala ei ollut korkealla. En ollut kuitenkaan pahoillani asuvalinnoistamme. Kyoya ja Nile ovat esimerkilliset asut meille rakkaasta sarjasta. Kyllä niistä kelpaa kuvia ottaa.

Orange Studio paljastui ei miksi tahansa valokuvaamoksi, vaan häästudioksi. Rakennus oli täynnä toinen toistaan kauniimpia lavastettuja ympäristöjä. Oli valkoinen sali, puutarha raunioilla, lumimaisema, tumma salonki, perinteinen japanilainen talo, kahvila, kukkaniitty ja -kauppa… Studiota käytettiin mm. naimisiin menevien parien valokuvaamiseen, ja siellä pystyi tekemään lyhyitä elokuvia esim. häissä näytettäviksi. Ja kaiken kauneuden keskellä olimme me kaksi Beyblade puvuissamme. Katu studion ulkopuolella sopi paremmin asujemme taustaksi kuin yksikään salonki. Ulkona sataa tihkuttikin sopivasti. Satu lohdutti sanomalla, etteivät muutkaan mukanamme olevat asut olisi sopineet studioon. Olisivat ne paremmin sopineet kuin Kyoya ja Nile!

Studio-normal.jpg

Odotustilassa kaikki istuimet ja lattiat olivat päällystetty muovilla. Ymmärrän kyllä, että studion omaisuutta halutaan varjella, mutta liika on liikaa. Siinä kun istuin muovilla päällystetyllä sohvalla ja katselin lavasteita, mietin oliko minulla yhtään cosplayasua, joka olisi sopinut studiolle kuin nenä päähän. Tietenkinhän kenet tahansa hahmon voi sijoittaa millaiseen tahansa ympäristöön, mutta se on eri asia sopiiko hahmo sinne. Claudette olisi sopinut valkoisen salin loisteeseen. Valitettavasti Claudette ei tullut mukaan, koska hänen rintojaan olisi todennäköisesti pidetty liian skandaalimaisina. Ja Satulla ei ollut Claudetten pariksi sopivaa hahmoa.

Paikan päällä oli joukko japanilaisia cosplayaajia kuvaamassa toisiaan. Onneksi ei pikkuhousuja tai epäilyttäviä setiä tällä kertaa. Odottelimme heidän kuvausvuoron päättymistä ja katselimme ympärillemme etsien sopivaa taustaa omaa kuvausvuoroamme varten. Tiirailin japanilaisten cossaajien asuja ja ne olivat ihan jees pukuja. Sitten sain kuulla, että suurin osa japanilaisista cossaajista ostaa pukunsa kaupoista. Todennäköisesti kaikilla cossiryhmän henkilöistä oli ostopuku. Tiesin kyllä, että Japanissa on helppo saada ostopukuja, mutta että tilanne on niin kaupallinen? Kaikki cosplayaajat olivat tyttöjä ja he antoivat sen myös näkyä runsaalla meikillä, irtoripsillä, koristekynsillä ja korkokengillä. Oli vaikea sanoa, mitkä hahmot olivat miehiä ja mitkä naisia, koska kaikkia hahmoja varten oli laittauduttu niin paljon. Jopa oma melko runsas laittautumisemme (kajalin määrä lisääntyi päivä päivältä) Beyblade pukujamme varten jäi kakkoseksi. Valokuvia voidaan käsitellä runsaasti jälkikäteen. Tästä syystä moni ystäväni sanoo, etteivät he pidä japanilaisista cosplayvalokuvista: Liikaa jälkikäsittelyä. Tämä ei koske pelkästään oman naaman ja kropan parantelua täydelliseksi, vaan myös puvut photoshopataan virheettömiksi.

Appelsiini Studion alakerrasta löytyi maanläheisempiä lavasteita, ja yksi näistä oli katumaisema. Tämäkin oli aivan liian romanttinen meidän makuumme, mutta kelpasi paljon paremmin kuin muut taustat. Seuraava vaihtoehto olisi ollut harmaa portaikko, joka johti tänne alakertaan. Häästudio ahdisti minua, koska en arvosta häihin liittyviä kaupallisia arvoja. Avioliitto on hieno asia, mutta pukujen ja juhlien ympärillä pyörivä sirkus menee joskus överiksi. Kaupallisuus ja turhamaisuus voivat haudata alleen merkitykset. Muistakaa rakkaus <3.

Aikaa valita taustamme ja suunnitella millaisia kuvia haluamme oli paljon. Studion henkilökunta seurasi liikkeitämme koko ajan. Asioihin ei saanut koskea ja joihinkin paikkoihin ei saanut mennä kengät jalassa. Jalanjäljet mopattiin huolellisesti lattiasta. Kun halusimme valokuvassa nojata puuhun, henkilökunnan piti ensin varmistaa, ettei puu kaatua jos siihen nojaa.

_MG_1376-normal.jpg

Meillä oli selkeä visio valokuvastamme: Halusimme hypätä tai juosta. Tällöin kuvassa olisi liikettä ja elämää. Tiesimme, että hyvä valokuva liikkeestä voi olla vaikea ottaa. Kuvasta välittyvä energia oli kuitenkin meille tärkeämpää kuin se, miten älykkäiltä näytämme. Jos emme pysty prameilemaan asuillamme, voimme ainakin prameilla valokuvallamme. Hypimme, loikimme, juoksimme ja huusimme otsa hiessä pitkin katua. Kuvaaja ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä. Siltä varalta, ettei hyppykuva onnistu, meitä kuvattiin ihan paikaltaankin. Löhösimme japanilaisen talon edessä katselemassa kiekkojamme ja ”pelasimme” kahvilan edessä. Mielestäni meidän kuvaideat olivat hyviä. Muut joukkueet kuitenkin vain seisoisivat autuaina, jolloin erottuisimme joukosta toiminnalla.

Hyppy-normal.jpg

Meidän osaltamme kuvaukset olivat pulkassa. Koska aikaa oli vielä, Eetu otti meistä lisää valokuvia studion lavasteissa. Kerroimme hahmojen taustaa avataksemme sitä, millaiset teemat sopivat hahmoihin. Kyoya ja Nile ovat 14-vuotiaita vintiöitä, keitä kiinnostaa melkeinpä pelkästään beybladen pelaaminen. Molemmilla on tympeä luonne ja heidän suhteensa toisiinsa on nuiva. Emme halua kuvia, jotka korostavat pelkästään naamaa. Olimme käyttäneet paljon työtunteja asuihin ja niiden näkyvyys on paljon tärkeämpää kuin puolessa tunnissa tehty meikki. Eetu ja Janne olivat heti samalla aaltopituudella <3. Olipahan myös ensimmäinen kerta, kun joku oikeasti huuteli ohjeita poseeraamista varten. Häästudio tai ei, Orange studiossa oli paljon parempi kuvata kuin aikaisempien vuosien ”karkkilinnassa”? En edes halua tietää mistä puhutte. Ainakin taustoissa oli enemmän valinnanvaraa. Meillä oli oikein hauskaa ja kiitos kaikesta <3.

Kuvia-normal.jpg

Kun muita joukkueita vielä kuvattiin, oli aikaa vaikkapa lähteä kauppaan. Satu lähti yhden Yhdysvaltojen organisaattorin kanssa ostamaan ruokaa iltaa varten. Illasta – tai pikemminkin yöstä – tulisi pitkä, miksi kannatti varustautua syötävällä. Minä jäin studiolle ihmettelemään, mihin siskoni katosi. Pelkäsin hänen lähteneen yksin ja eksyvän pimeään kaupunkiin. Otin peruukin pois päästäni, litistin hiukseni käsieni väliin ja nostin irokeesini pystyyn. Ohitse kävelevä itämainen mies katsoi minua pitkään. Silloin vasta kun Satu palasi takaisin, huomasin miten kauheaan kuntoon Nilen kengät olivat menneet! Useat hypyt ja iskeytymiset katuun olivat täyttäneet maalipinnan halkeamilla, ja ulkona sateessa kävely oli vain pahentanut tilannetta. Näitä vaurioita en pystynyt paikkaamaan. Kenkien särkyminen sinetöi sen, ettei Kyoyan ja Nilen asuja käytetty enää Japanissa.

Kuvia2-normal.jpg

Myöhemmin saimme kuulla Eetulta, että Yhdysvaltojen organisaattori oli kysynyt häneltä, oliko hän jotenkin loukannut Satua. Satu oli ollut niin hiljainen kauppareissun ajan. Eetu oli selittänyt suomalaisten olevan hiljaisia ja rehellisiä. Ilmeisesti yhdysvaltalaista organisaattoria oli myös järkyttänyt se, miten suoraan Satu oli sanonut, ettei pidä japanilaisesta ruoasta ja ettei organisaattori saa maksaa hänen ostoksiaan. Koska Satu oli kurkkuaan myöten täynnä japanilaista ruokaa, hän yritti etsiä jogurttia ja katseli pitkään hyllyä, jossa myytiin hyytelöitä ja vanukkaita. Satu oli viittä vaille valmis ostamaan läpinäkyvää hyytelöä, jossa kellui sinisiä isoja kuutioita, kun hän huomasikin Dolen jogurttia. Tätä me söimme pitkälti koko loppumatkan ajan. Toinen yleinen ruokamme oli eväspussit, joista imeskeltiin sisältö suihinsa. Japanin helteissä ei tehnyt mieli muuta kuin kylmiä ja kevyitä välipaloja. Japanin kraanavesi oli juotavaa, miksi aina illalla täytimme vesipullomme ja laitoimme ne kylmenemään hotellihuoneen baarikaappiin. Aamulla oli monta pulloa kylmää vettä mukaan otettavaksi.

Palattuamme hotellille meillä oli vähän aikaa kaapia naamamme kuntoon, ja sen jälkeen piti siirtyä filmaukseen. Suomi oli viimeinen joukkue, joka saapui kuvattavaksi. Rahjustimme paikan päälle Kyoyan ja Nilen meikit osittain naamassa.

Finaalipäivänä ennen maan esityksen alkua näytetään lyhyt videopätkä lavan perällä olevasta isosta ruudusta. Tässä alle 30 sekunnin videossa maan edustajat sanovat terveisensä. Videon voi puhua haluamallaan kielellä ja sen voi omistaa haluamalleen henkilölle. Kaikki mitä sanot, tekstitetään japaniksi. Me puhuimme videossamme suomea ja lähetimme terveisemme suomalaisille cossaajille. Mitään paineita videosta ei kannattanut ottaa. Niitä on yhtä paljon erilaisia kuin on kisaajiakin.

Video kuvattiin hotellissa tyhjässä huoneessa. Seisoimme valkoista seinää vasten. Harjoittelimme pari kertaa esityksemme, ja videomies ilmoitti oliko se liian pitkä ja näymmekö kamerassa. Alle 30 sekuntia on todella lyhyt aika, joten mitään pitkiä jaarituksia ei ehtinyt selostamaan. Keksimme laittaa videon loppuun chest jumpin, eli ns. rintakehä hypyn. Kaksi ihmistä hyppäävät toisiaan kohti ja lyövät rintakehänsä yhteen. Meidän chest jump päättyi siihen, että kukkamekkoinen Satu lensi nurin punkkarin puskiessa häntä. Videomies sanoi pitävänsä videostamme, koska se oli erilainen ^^.

World Cosplay Summit 2013 official photobook on myynnissä netissä, mutta en aio ostaa sitä. Viime viikkoina Facebookissa on alkanut ilmestyä photobookin kuvia. Kiemurtelin nahoissani, sillä halusin palavasti nähdä Suomen joukkueen kuvan! Pelkäsin, ettei kuva tule olemaan hyvä (pessimisti ei pety). Sitten kun lopulta näin tämän valokuva, se oli itse asiassa huonompi kuin osasin kuvitella.

Kirjan voi ostaa mm. TÄÄLTÄ

photobook-normal.jpg

En halua valehdella: Minä en pidä tästä kuvasta. Tämä on erikoisin Beyblade ottelu ikinä. Mikä tuo valo käsiemme välissä on? Se peittää laukaisijat. Näyttää siltä, kuin yrittäisimme iskeä toisiamme käsistämme tulevalla energialla. Olen miettinyt kuvaa pitkään. Ainoat positiiviset asiat ovat Beyblade asut ja se, että olen kuvassa siskoni kanssa. Kenenkään muun kanssa en kuvassa olisi tahtonut olla, ja Beyblade on periaate. Olen varma, että myös muutama muu joukkue ei ole tyytyväinen valokuvaansa. Moniin kuviin oli tietokoneella muokattu tarpeettomia erikoistehosteita, jotka herättivät cossaajissa närää.

Yöllä hotellilla Satu torkkui istuviltaan Tenkon päähine päässään ja minä ompelin sitä kokoon. Huoneessa oli inhottavan pimeää yrittää työskennellä. Mieleeni tuli eräs runo, jossa sanottiin ”tuttuja ovat tunteet tuskasta ja epätoivosta”. Koska selvisin elossa 2012 Traconista, tiesin selviäväni tästäkin. Ei tuntunut vielä läheskään niin pahalta, kun tuntui noin vuosi takaperin. Onneksi pienessä kaupassa hotellia vastapäätä myytiin energiajuomaa. Puolenyön aikaan kurkkasin ovesta hotellin käytävään selvittääkseni, mistä vaimea meteli kuului. Australian joukkue istui käytävällä kokoamassa toista finaaliasuaan, johon kuului iso teline. Uneton yö tiedossa yhdelle jos toiselle…

 

Ja koska ette ole kuitenkaan vielä nähneet tarpeeksi kuvia Kyoyasta ja Nilestä... Valokuvat on ottanut Eetu Lampsijärvi.

_MG_1323-normal.jpg

_MG_1347-normal.jpg

MG1412-normal.jpg

- Päivi