Päivän biisi: Scooter - Army of hardcore

 

Pari viikkoa sitten Satu huomasi netissä mainoksen: Saksalaiset DJ SASH! ja Scooter ovat saapumassa neljän keikan kiertueelle Suomeen! Heitä lämmittelemässä on ruotsalainen DJ-duo Mute.

Koska Scooter oli pakko nähdä liveä, päätimme lähteä ensimmäisenä olevalle Lahden keikalle. Pari viikkoa oli meille melkoisen lyhyt varoitusaika, mutta onneksi kaikki sujui suunnitelmien mukaan.  Matkustimme kotiin Kuusankoskelle, ja täältä pienen pysähdyksen jälkeen autolla Lahteen. Saavuimme keikkapaikalle hieman sen jälkeen, kun DJ SASH! oli aloittanut. Emme siis nähneet DJ Mutea ollenkaan, mutta Scooterin takia me pääsääntöisesti tulimmekin. Scooter aloitti soittamisen puolen yön aikaan ja veti noin tunnin mittaisen keikan.

Olimme päättäneet, ettemme tällä kertaa tunge eturiviin, vaan tanssimme sivummalla ja nautimme esityksestä ilman eturivin hillitöntä puristusta. Huomioon ottaen, miten paljon populaa oli tullut paikalle Scooteria kuulemaan, oli hallissa silti ilmava olla. Omasta mielestämme pääsimme yllättävän lähelle lavaa ilman minkäänlaista tilataistelua. Paikoiltamme näki hyvin lavalle ja pystyi vielä tanssimaankin. Emme havainneet sen suurempia tappeluita tai muita ongelmia alueella. Keikkakansa oli yllättävän mukavaa ja ihmiset tulivat rohkeasti juttelemaan keikan jälkeen. Etenkin värikäs Satu herätti positiivisia tuntemuksia ja hän sai paljon haleja illan aikana.

Scooterin keikka oli täynnä energiaa ja olisimme suoneet heidän esittävän pari biisiä lisää. Olisi ollut kiva tanssia vielä hieman pidempään hyvän musiikin tahdissa. Esitystä vauhdittivat mm. pyrotekniikka ja ilotulitteet. Suomalaiset ovat ysärihullua kansaa. Etenkin Scooter on monelle jumala ja bändi on aina tervetullut Suomeen esiintymään. Tämä oli meille toinen Scooterin keikka. Ensimmäisen kerran näimme bändin Oulussa pari vuotta sitten. Se olikin melkoinen reissu se!

DJ SASHin esitys oli samaa luokkaa kuin aikaisemmin Savonlinnassa. Mitä nyt puitteet olivat paljon isommat. Keikkojen jälkeen ei valitettavasti saanut nimikirjoituksia.

MonsteriReivaaja-normal.jpg

Satu ja Tare herättivät runsaasti positiivisia viboja.

RaveP%C3%A4ivi-normal.jpg

Värjäsin hiukseni vihreiksi. Viikko tämän jälkeen laitoin hiuksiini sinistä väriä keikkaa varten. Lopputuloksena hiusteni latvat ovat siniset ja juuri vihertää. Todella merellinen värimaailma.

 

Keikan jälkeen viikonloppuloma kotona <3.

Opiskelijahaalari-normal.jpg

Pinkit haalarini ovat viime aikoina olleet ahkerasti käytössä ^_^. Tämän kunniaksi kerron teille opiskelijahaalareista:

Opiskelijahaalarikulttuuri on tullut Suomeen Ruotsista. Opiskelijahaalarin pystyy hankkimaan itselleen jos opiskelee ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Haalarin väri määrittää mihin koulutusohjelmaan kuulut ja haalarin selässä lukee oppilaitoksen nimi. Haalaria ei käytetä koulupukuna, vaan se puetaan yleensä erilaisiin opiskelijajuhliin (esim. vappu). Tällöin eri oppilaitosten ja koulustusalojen opiskelijat erottavat haalarin värin perusteella, mistä tulet ja mitä opiskelet. Haalarien yhteinen väritys nostattaa koulutusalan yhteishenkeä. Haalarien värejä ei ole määrätty missään laissa. Jonkun tietyn oppilaitoksen hoitoalan haalarit voivat olla valkoiset ihan yhtä paljon kuin toisella puolella Suomea tekniikan opiskelijoilla on myös valkoiset haalarit. Kannattaa mieluummin katsoa mitä haalarin selässä lukee kuin luottaa värikoodiin. Opiskelukaupungin sisällä värikoodi voi vielä toimia, mutta valtakunnallisissa opiskelijajuhlissa pinkkejä haalareita voi olla muillakin kuin vain muotoilijoilla. Haalareita koristellaan mm. kangasmerkeillä ja niihin voidaan kirjoittaa tussilla. Kangasmerkkejä ostetaan ja saadaan erilaisista opiskelijatapahtumista ja muilta opiskelijoilta. Niitä voi pitää eräänlaisina voitonmerkkeinä ja ennen kaikkea ne ovat muistoja. Merkkejä voi myös tehdä itse ja omaan haalariin saa laittaa mitä itseään huvittaa, esim. pinssejä. Haalarin olkapäälle voi kiinnittää pienen pehmolelun haalarimaskotiksi. Jos seurustelukumppanilla on eri väriä oleva haalari, tämän kanssa voi vaihtaa lahkeensuun merkiksi siitä, mitä alaa oma kultamussukka opiskelee. Itse olen kuullut epäromanttisen version, jonka mukaan lahkeensuun tai hihan vaihtamiseen riittää se, että on harrastanut seksiä toisen haalarin omistajan kanssa. Opiskelijahaalaria ei kuuleman mukaan saa koskaan pestä. Vaikka pissaisi housuun haalarit päällä, haalaria ei saa pestä.

Haalarit tilataan yleensä työvaatevalmistajilta, esim. Pukuteollisuus valmistaa myös opiskelijahaalareita. Haalarien materiaali ja malli vaihtelevat valmistajien ja tilaajien toiveiden mukaan. Jotta haalarit eivät tulisi maksamaan maltaita, kerätään sponsoreita, jotka saavat vastineeksi rahallisesta tuesta yrityksensä mainoksen haalariin. Mitä enemmän tukea, sitä parempi mainospaikka. Jos sponsoreiden keräämisessä onnistuu hyvin, voi opiskelijahaalareille tulla hintaan esim. vain 5 euroa kpl. Haalarien hankkimisesta vastaavat esim. tuutorit tai haalareiden hankkimiseen erikoistunut opiskelijoista koostuva työryhmä. He keräävät sponsorit, selvittävät ketkä kaikki haalarin haluavat ja hoitavat tilaamisen. Opiskelijahaalarien valmistaja huolehtii sponsoreiden logojen painatuksesta. Jos järjestää opiskelijajuhlia ja haluaa jakaa osallistujille kangasmerkkejä haalareita varten, mm. Kangasmerkit ja Merkillinen valmistavat kangasmerkkejä.

Haalarimerkit-normal.jpg

Muistutetaan vielä, että tämä pinkki haalari on Mikkelin ammattikorkeakoulun artenomien (muotoilu) haalari. Satun haalari on tummansininen ja hän opiskelee luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa.

Haalari on aina väljä, jolloin alle saa puettua vaatteita enemmänkin. Hoikalle naiselle XS on melko hyvin istuva. Tässä koossa hihat ja lahkeet ovat hyvän mittaiset eikä haalari ole säkkimäinen.

Itselläni ei ole kovinkaan paljon kangasmerkkejä opiskelijajuhlista. Tämä johtuu siitä, että näin pienessä pitäjässä on vähän pippaloita. Siksi olen laittanut haalariini muita merkkejä ja pinssejä. Koska olen maksanut haalaristani, aion myös käyttää sitä, ja tästä syystä pidän haalaria mm. coneissa ja bileissä. Niitä tulee useammin omalle kohdalleni kuin opiskelijarientoja.

Mihin tämä johtaa, niin siihen, että minulta on kyselty mistä voisi ostaa yksittäisen haalarin. Olen yrittänyt ahdistella yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa olevia ystäviäni haalarien toivossa. Olen halukas ostamaan kivan värisiä haalareita koossa XS ja S! Välitän haalarit niitä kaipaaville. Vastaan henkilökohtaisesti siitä, että poistan haalarin selästä koulun nimen leikkaamalla sen pois ja ompelemalla paikan tilalle. Haalaritilauksista voi jäädä ylimääräisiä kappaleita, joita kukaan opiskelija ei lunasta. Näiden ylijäämien perässä olen. En osta käytettyjä tai huonokuntoisia haalareita. Haalareissa saa olla sponsoreiden mainokset, mutta ei haalarimerkkejä.

ArmeijaHaalari-normal.jpg

Tämä uusi vihreä pilottihaalari löytyi Army Outdoor nimisestä yrityksestä Kouvolasta ^_^. Kokonsa puolesta haalari on täydellinen, väri on mieleeni ja pidän monista taskuista. Ruskea rähinäremmi kulkeutui minulle isältäni.

Eli jos ei jaksa odottaa haalarienvälitystoimintani tuottavan tulosta, kannattaa etsiä haalareita armeijan ylijäämätavaroita myyvistä yrityksistä.

Ostokset-normal.jpg

Osa sunnuntain ostosreissun saaliista: Robottitarroja, helmiä ja koruja. Mukaan tarttui myös samettinauhaa ja joululahjoja :).

 

- Päivi

PS: Olkaa kiltisti tai tonttu kertoo teistä Joulupukille.