Joulun kunniaksi palaamme ajassa taaksepäin Japaniin ja kesään 2013. Heinäkuussa 2013 kävimme Japanissa World Cosplay Summitissa, cosplayn maailmanmestaruuskilpailuissa. Kotiinpaluun jälkeen kirjoitimme matkaraporttia kokemuksistamme, mutta raportti jäi valitettavasti kesken. Matkasta on yli vuosi aikaa, miksi emme enää yritä saada raporttia valmiiksi. Julkaisemme valokuvia ajastamme Japanissa ja World Cosplay Summitista ilman sen pidempiä tekstinpätkiä ^_^. Suurimman osan kuvista on ottanut Eetu Lampsijärvi, joka toimi tulkkinamme Japanissa, joten kiitokset hänelle ahkerasta kameran käytöstä!

temppeli.jpg

4.8 Osun paraati

Finaalien jälkeisenä päivänä oli Japanin matkan viimeinen paraati. Osun paraati on paraateista pisin ja väkirunsain. Finaaliasuja ei saanut käyttää ennen näytöksiä, mutta nyt kun finaalit olivat ohitse ja palkinnot jaettu, paraatiin sai pukea mitä itseään huvittaa. Aamulla puvut päällä ja meikit naamassa WCS joukkueet kuljetettiin Osun temppelille joka sijaisti muutaman kilometrin päässä hotellista. Oma haasteensa oli mahtua yhdeksän hännän kanssa istumaan linja-autoon. Temppelin sisäpihalla odotellessa oli turkasen kuuma. Kun joukkueet nousivat poseeraamaan temppelin portaille, oli vähän lisää älyttömän kuuma. Satu oli saada hermoromahduksen. Ainainen odottelu ja jonossa seisoskelu alkoivat käydä ihan toden teolla hermoille.

Paraatissa.jpg

Kun paraati viimein lähti liikkeelle kulkujärjestys oli täysin vapaa. Osun kauppa-alue muistuttaa isoa basaaria. Katetut kävelykadut ovat täynnä pieniä kauppoja, osa kaksikerroksisia. Näitä katuja pitkin paraati kulki. Osun paraatia voisi verrata leikkimielisesti maratonin juoksemiseen. Paraati oli kaikista paraateista pisin ja huomioon ottaen Japanin korkean lämpötilan ja kostean ilmaston, niin mistään kepeästä päiväkävelystä ei ollut kyse. Ihmisiä on kaikkialla ympärilläsi kannustamassa ja ottamassa valokuvia. Avustajat puikkelehtivat cosplayaajien joukossa tarjoamassa heille vettä ja tuulettamassa heitä viuhkoilla. Osa kannusti meitä jopa sanomalla "Hyvä hyvä, jaksaa vielä! Vain vähän matkaa enää!". Paraatit etenivät aina vähän töksähdellen, koska kaikille ei ollut selvää kuin nopeasti sopii kävellä. Osa joukkueista pysähtyi poseeraamaan kameroille vaikka pysähtyminen oli kielletty. Tästä syystä etujoukkojen piti toisinaan pysähtyä odottamaan paraatin häntäpäätä.

baraati.jpg

Paraati sujui meidän osaltamme hyvin eikä kuuma vaivannut. Ainoa, mikä hikosi todenteolla, oli Päivin tekorinnat kimonon alla. Japanilaiset tykkäsivät puvuistamme. Etenkin pupupuku herätti ihastusta, ja Tenko tunnistettiin ketuksi punaisesta väristä huolimatta.

Tenk0.jpg

Useita askeleita ja vilkutuksia myöhemmin paraati oli ohitse ja saavuimme takaisin temppelille, josta matka jatkui linja-autolla TV Aichin studiolle. TV Aichi on yksi WCS:n pääjärjestäjiä ja he mm. filmaavat koko shown ja näyttävät sen kanavallaan. WCS joukkomme istui pienessä huoneessa syömässä välipalaa ja odottelemassa tietoa siitä, mitä teemme seuraavaksi. Meidät kaksi ja tulkkimme pyydettiin rakennuksen alakertaan, jossa kaikki kisassa palkitut esiintyivät TV-kameran edessä ja osa heistä jopa lauloi karaokea. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien meitä oltiin yritetty maanitella lupautumaan laulamaan karaokea studiossa, mutta tietoisina surkeista laulu- ja japaninkielentaidostamme kieltäydyimme joka kerta. Sitkeitä pirulaisia olivat. Siinä vaiheessa, kun me kieltäydyimme, he yrittivät saada tulkkimme ja organisaattorimme suostuttelemaan meidät laulamaan. Aichin porukat todennäköisesti luulivat meidän olevan vaatimattomia tai ujoja, mutta oikeasti kyse oli taidon puutteesta ja halusta olla häpäisemättä itseään yhtään enempää Japanin televiossa. Olimme ensimmäisenä päivänämme Japanissa esiintyneet TV-kameroille Japania ihmettelevinä turisteina ja nyt oli aika summata kaikkea kokemaamme. Ennen siirtymistämme alakertaan Satu kävi vessassa. Järkytys oli suuri, kun hänelle selvisi, ettei vessakopissa ollut vessanpönttöä, vaan outo ränni lattiassa. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen terveysvessa.

TV.jpg

TV-studiossa kaikkien tehtävä oli pääsääntöisesti vain seistä ja hymyillä juontajien puhuessa japaniksi oletettavasti cosplaysta(?). Kamera-avustaja piirsi paperilehtiöön hymynaaman ja näytti sitä aina meille, kun hymymme ei ollut riittävän leveä. Juontajat kysyivät meiltä miten olimme viihtyneet Japanissa ja ensimmäisenä päivänä kuvattu videopätkä näytettiin. Se oli ihan kivannäköinen etenkin, kun videoon oli lisätty muutamia tehosteita.

Päivä ei suinkaan päättynyt tähän, vaan TV-studion jälkeen nousimme linja-autoon ja jatkoimme Oasis 21-lavalle. Tässä vaiheessa pari joukkueista oli jo päättänyt luopua leikistä ja palata takaisin hotellille nukkumaan. Lavalle vielä kerran uskaltautuneet pääsivät laulamaan karaokea. Laulu oli jo eilisestä tuttu Neon Genesis Evangelionin avauslaulu. Laulaminen huipensi cosplay karaoke laulukilpailun, joka oli käyty lavalla ennen saapumistamme. Emme nähneet yhtäkään laulun sanaa TV:n ruudulta,  joka kyllä oli säälittävän pieni rakkine jossakin lavan etulaidassa. Auoimme suitamme reippaan näköisinä ja näyttelimme laulavamme. WCS joukkueita oli kuitenkin sen verran iso joukkio lavalla, että varmasti meteliä lähti ilman meitä kahtakin.

lipalapa.jpg

5.8 Kylpylä

Kello kymmenen aikaan aamulla kirjauduimme ulos hotellista. Heräsimme aikaisin pakkaamaan ja purkamaan huonetta etukäteen siivoojille. Vietämme kesämme kerroshoitajina hotellissa, joten tiedämme sellaisten yksinkertaisten toimenpiteiden, kuten petivaatteiden poistamisen etukäteen vuoteista, helpottavan kummasti siivojan päivää. Jätimme tavaramme säilöön ala-aulaan odottamaan lähtöä hotellilta kohti viimeistä päämääräämme. Tätä ennen meillä oli aikaa pistäytyä vielä kerran Osun ostosparatiisissa. Lähdimme matkaan kävellen ja seurasimme tarkasti maamerkkejä, jotta emme varmasti eksyisi Osussa. Monet kauppakujat ovat siellä aivan toistensa näköisiä ja päästäksemme takaisin hotellille meidän oli kuljettava tasantarkkaa samaa reittiä kuin mitä tulimme. Monet vaatteet ja asusteet olivat melko kalliita, mutta vastavuoroisesti esim. tarrat ja muut askartelutarvikkeet olivat todella halpoja. Vaatekaupat olivat todella persoonallisen näköisiä, mutta valitettavasti myös hyvin ahtaita, koska tavaraa oli niin paljon. Kauppoja koristivat erilaiset lelut ja muut tavarat, miksi oli välillä vaikea sanoa, mikä oli myytävänä ja mikä ei. Monet WCS matkaseurueesta ostivat Japanista figuureja ja animetaravaa, eivät niinkään vaatteita tms. Myyjät eivät puhuneet englantia, mutta he olivat ilmeisesti tottuneita turisteihin. Pidimme varmuuden vuoksi kaulassamme nimilappuja, joista kävi ilmi meidän olevan suomalaisia WCS-kisaajia. Päivi lähti kohti Osua korkokengissä, mutta paluumatkalla hänen oli pakko ottaa kengät pois ja kävellä paljain jaloin takaisin hotellille. Koko matkan ajan hän pelkäsi, milloin joku virkaintoinen poliisi tulee huomauttamaan, ettei kaupungissa saa kävellä ilman kenkiä tms. Hotellilla hän luikki vessaan pesemään jalkopohjansa. Siinä kun Päivi kuivasi paperilla puhtaita jalkojansa, joku itämaalainen nainen alkoi höpöttämään hänelle jotakin. Päivi oli varma, että kyseessä on bakteerikammoinen japanilainen, joka valittaa ettei Päivi saisi putsata jalkojansa yleisessä vessassa. Sitten paikalle porhalsi itämainen nuori nainen, joka pahoitteli englanniksi ja kertoi heidän olevan Koreasta. Nainen oli sanonut Päivin olevan suloinen. Suloiseksi tai söpöksi kutsuminen näytti olevan todella yleistä Japanissa. Meistä se oli outoa, koska irokeesipäistä revityissä vaatteissa patsastelevaa Päivi harvemmin söpöksi kutsutaan.

Hotsku.jpg

Aikataulussa linja-automme starttasivat kohti Chitan niemimaata ja siellä sijatsevaa kylpylää. Kylpylään oli noin puolentoistatunnin matka linja-autolla. Matkan varrella pysähdyimme supermarkettiin ostamaan ruokia ja juomia illaksi. Supermarketin pihalla oli limsa-automaatti, jossa myytiin mm. Dragon Ball -limsaa. Juomatölkkien kyljissä komeili erilaisia Dragon Ball hahmoja, joten pakkohan sitä oli molempien ostaa kaksi tölkkiä. Itse sisältö ei maistunut kovin kummoiselta. Kaupan sisällä hämmästelimme isoja vesialtaita, joista saattoi ostaa tuoreena mm. erilaisia simpukoita ja kotiloita. Siinä missä Suomessa myydään sian kieltä paketissa, niin Japanissa paketissa oli pieni kalmari. Makeistarjonta oli heikko, mutta onneksi "lämmintä ruokaa" löytyi mm. kevätkääryleiden muodossa.

Matka jatkui kylpylään, jossa kaikki saivat ovella itsellensä yukatan lainaan. Majoituimme huoneessa noin seitsemän muun WCS-henkilön kanssa. Huone oli sisustettu perinteiseen japanilaiseen tyyliin ja kaikki olivat eksotiikasta sekaisin "täällä on ihan kuin animessa!". Nukuimme lattialla futon-nimellä kutsutuilla patjoilla, jotka hotellin henkilökunta tuli meille petaamaan. Meille tarjoiltiin vihreää teetä, mutta kukaan ei ehtinyt juoda sitä, sillä kaikki kiirehtivät kohti kylpyjä. Teen tarjoilukin jäi vähän kesken. Eräs huoneemme asukki alkoi riisuuntua kylpylää varten, ja henkilökuntaan kuuluva vanha japanilainen rouva säihkähti puolipukeista naista ja kipitti karkuun. Kylpylän puolella kaikki tavarat jätettiin koriin (japanilaiset ovat ilmeisen luottavaisia, sillä koreja ei voinut lukita mihinkään turvaan pitkäkyntisiltä tms.) ja allaspuolelle asteltiin alasti. Olimme kunnon saunasuomalaisia ja ujostelematta marssimme pesemään reissussa kuihtuneita vartaloitamme. Allaspuolella ei ollut seisomasuihkuja. Siellä istuttiin pienellä penkillä ja käsisuihkun kaltaisella suihkulla huuhdeltiin saippuat pois itsestänsä. Sitten sai mennä altaisiin - alasti. Tämä oli monelle ulkomaalaiselle silmiinnähden ongelma ja osalta piti pyyhkeet ihan suoraan repiä pois päältä, koska altaisiin ei saanut mennä pyyhe mukanansa. Osalle kisaseurueen naisista alasti oleminen muiden naisten seurassa oli niin vapauttaa, että se oli suorastaan hysteerisen hauskaa. Lämpimissä altaissa oli kiva lojua rentoutumassa ja etenkin ulkoallas oli suosiossa. Kokeilimme kylpylän saunaa, mutta tämän viileän kopin kiukaalle ei saanut heittää vettä. Kylpyhetki jäi lyhyeksi, sillä ruokailu oli alkamassa ja meidän piti kiirehtiä sinne.

Ravintola.jpg

Koko WCS konkkaronkka oli kokoontunut suureen saliin syömään viimeistä yhteistä illallista. Ruokailu tapahtui lattialla istuen pienen pöydän ääressä. Ruokana oli hyvin mielenkiintoisen näköisiä aterioita, joita henkilökunta kiikutti eteesi sitä mukaa, kun söit - tai et syönnyt. Karaokea pääsivät kaikki halukkaat laulamaan. Tunnelma oli riehakas ja iloinen, mutta me emme oikein päässeet siihen mukaan. Emme edelleenkään olleet juhlijatyyppiä. Lopulta päätimme karistaa juhlat yukatan helmoistamme ja kipitimme takaisin kylpylään. Saimme istua kaikessa rauhassa ulkoaltaassa ja puida reissuamme seuranamme eräs naispuolinen henkilö WCS-ryhmästä, ja hänkin katseli ääneti taivasta täysin omissa ajatuksissaan.

Suomalainen luonteemme oli pilkistänyt koko reissun ajan läpi. Emme olleet niitä kovaäänisimpiä ja sosiaalisimpia henkilöitä. Me näytämme ja sanomme hyvin suoraan, miltä meistä tuntuu. Meillä molemmilla on onneton kasvomuisti, miksi henkilöt eivät halunneet jäädä mieleemme. Jollekulle tämä oli ehkä kulttuurishokki ja saatoimme vaikuttaa heistä todella kylmiltä ja etäisiltä. Vastavuoroisesti meidän oli vaikea ymmärtää tarvetta olla koko ajan äänessä ja liehumassa kaikkialla. Usein tuli mietittyä, mistä he tempovat kaiken energian ja voisivatkohan he lainata sitä vähän meillekin? Tämä oli yksi WCS:n hienouksista: erilaiset ihmiset ja kulttuurit kohtasivat harrastuksen parissa, joka yhdistää heidät kaikki toisiinsa.

Uupuneina reissusta kävimme nukkumaan kello 23:00. Muualla oli ilmeisesti kovat bileet käynnissä, mutta me olimme rättiväsyneitä ja huomenna oli aikainen herätys. Koska huoneessa oli pirun kylmä, nukuimme samalla patjalla.

Mets%C3%A4.jpg

Näkymä kylpylän parvekkeelta toi suomalaiselle mieleen Jurassic Parkin. Vain lentoliskot taivaalta puuttuivat. Vesihöyryä piisasi aamulla niin paljon, että kameran linssi meni heti huuruun kun yritti kuvata jotakin. Hotellihuoneessa oli edelleen jäätävän kylmä. Mitä järkeä on pistää ilmastointi huutamaan niin kovalle, että sisälle jäätyy ja ja pitää mennä ulos lämmittelemään?

Aamulla hipsimme makkarista huoneen puolelle pukemaan ja hyvästelemään ne WCS-henkilöt, ketkä nyt hereillä sattuivat olemaan. Vielä linja-autossa ennen lähtöä kohtasimme Natsumin, joka toi meille sponsoreiden lahjoittamat peruukit (mitkä ovat nykyäänkin meillä ahkerassa käytössä). Tämän jälkeen lähdimme kohti lentokenttää ja Suomea. Lentokentällä eräs henkilökuntaan kuuluva nainen sanoi nähneensä meidät televisiossa kiitos TV Aichin WCS viihteen.

Kun viimein astuimme ulos Helsinki-Vantaan lentokentältä, ilma oli miellyttävän viileää ja helppoa hengittää. Eipä tällaista osannut arvostaa ennen kuin poistui kotimaastansa hetkeksi. Myös vanhempien laittama ruoka maistui paremmalle kuin koskaan ennen.

Matkamme Japaniin ei aina sujunut suunnitelmiemme mukaan, ei todellakaan! Kevät ja kesä 2013 olivat todella rankkaa aikaa. Suoraan sanottuna olisi ollut kiva, jos aika ennen Japaniin lähtöä olisi ollut vähemmän kiireistä, mutta tiettyihin asioihin ei voi vaikuttaa. On mukavaa huomata näin parin vuoden jälkeen, miten kaikista ikävistä yllätyksistä ja päänvaivaa aiheuttaneista asioista huolimatta eniten pinnalle ovat jääneet ne muistot, joissa Japani on ihana maa ja WCS todella monipuolinen seikkailurikas kokemus. Seikkailumme Japanissa sai meidät näkemään cosplayn uudella tapaa. WCS inspiroi ja antoi ideoita tulee varten. Toivottavasti Suomi jatkaa kilpailemista cosplayn maailmanmestaruuksissa vielä pitkään ja lähettää Japaniin jatkossakin onnellisia kisapareja kokemaan WCS:sän ja Japanin mahtavuutta.

- Päivi & Satu