Vuosi 2015 on täällä ja Leikkipuistossa on jälleen puolivuotispäivityksen aika. Päivityksessä summaamme kulunutta puolta vuotta pukeutumisen näkökulmasta ja nostamme esiin asioita, jotka ovat vaikuttaneet tyyliimme kuluneiden kuuden kuukauden aikana. Jotta puolivuotispäivitykset eivät toistaisi itseään, pyrimme valitsemaan jokaiseen kategoriaan aina uuden asian, vaikka jokin vanhoista suosikeista pysyisikin yhä lujasti kuvioissa.

Päivän biisi: Twisted Sister - Come out and play

 

Pukeutumista ja etenkin jollain tapaa ns. perusmassasta poikkeavaa pukeutumista on monenlaista. Riippuen pukeutujasta hänen tyylillinen arvomaailmansa on erilainen kuin jonkun toisen tapa ajatella vaatteita ja tyyliä. Me suosimme pukeutumisessa mm. itse tehtyjä tai tuunattuja vaatteita, kotikaupungin kauppoja, alennusmyyntejä, tarjouksia ja kirpputorilöytöjä. Kaiken ei tarvitse tulla meille heti valmiina, sillä pukeutumiseemme tuo iloa se, että asioita pitää etsiä ja löytää. Jollekulle toiselle joku aivan toinen asia on vaatteissa tärkeää, esim. tietty tuotemerkki, muoti tai ekologisuus. Monista ääripäistä huolimatta yksi asia yhdistää erilaisia pukeutujia – he uskaltavat. Ihmiset sanovat meille miten ihanaa on, kun joku uskaltaa olla erilainen. Täytyykö nykyajan tasa-arvoa tavoittelevassa yhteiskunnassa uskaltaa olla erilainen? Benjihyppy vaatii rohkeutta. Tuntuu vähän epärealistiselta, että vaatteiden käyttämiseen julkisesti täytyy orientoitua samalla tavalla. Suvaitsevaisuutta ja omana itsenänsä olemista kuulutetaan enemmän kuin koskaan ennen. Silti se, että täysin omin ehdoin lähtee toteuttamaan itseänsä, vaatii vielä uskallusta. Koska me olemme olleet tyylimme parissa vuosia, emme enää murehdi turhia. Ulkonäkömme on meille niin luonnollinen asia, ettemme koe sitä outona, tai että meidän täytyisi orientoitua uskaltamaan. Epävarmuus muuttuu varmuudeksi kun uskoo itseensä.

Vuonna 2015 Leikkipuisto kannustaa kaikkia uskaltamaan. Oli kyse sitten vaatteista tai jostain muusta asiasta. Kulkekaa pää pystyssä ja ylpeinä valinnoistanne. Se antaa teille enemmän kuin ottaa.

 

2014 heinäkuu-joulukuu tyylejä

Talven%20tyylit.jpg

Satu: Hiukseni ovat kasvaneet hiljalleen takaisin. Syksyllä leikkasin otsatukan poikki ja pidemmälle syksyyn mentäessä värjäsin hiukseni lilalla värillä. Nyt hiukseni ovat taas vaaleat ja pituuttakin alkaa olla ihan kiitettävästi. Hankin myös uudet silmälasit kesällä – jotka ovat melkein tismalleen samanlaiset kuin vanhat lasini.

Hempeät värit ovat olleet pitkään osa pukeutumistani. Asukokonaisuuteeni kuului yleensä 1-2 hempeää väriä ja valkoinen toimi täytevärinä. Nyt olen luopunut valkoisesta väristä melkein kokonaan ja muodostan asuni 3-6 hempeästä väristä. Tein itselleni pitkästä aikaa vaaleanpunaisen peruukin vanhoista cosplayperuukeistani ja yllätyin positiivisesti siitä, että tämä väri sopi minulle, koska aikaisemmin näin ei ole ollut.

Raiju Exodia sai itselleen toisen asun, joka nähtiin ensimmäistä kertaa Traconissa. Tämän asukokonaisuuden nimi on Ukkosen jumala ja asu odottaa täydentymistä. Raijun ensimmäinen asu on täydentynyt silinterillä ja liivillä. Raijulle on myös ilmaantunut kaveriksi Primus Apollon.

Päivi toi Närconin kirpputorilta mukanansa vihreän peruukin. En myönnä olevani kyseinen värin fani, mutta peruukki on helposti muotoutuvaa sorttia ja sopii tummempiin asukokonaisuuksiini.

P%C3%A4ivinTyylit.jpg

Päivi: Ensimmäisenä on tyypillisempää punkia/rockia (riippuu mistä roikkuu). Ketjuja, hihnoja, hakaneuloja, revittyjä vaatteita... Osaan muuntua tästä suosikkityylistäni hyvinkin tyttömäiseksi. Syksyn puolelle olin normaalia enemmän mekko-orientoitunut ja Hell Bunnyt olivat käytössä vähän väliä. Siihen perään reippaita ja sieviä asukokonaisuuksia. Värikkäät ja yksityiskohtaiset puvut yhdistettiin tyttömäiseen ulkomuotoon. Viimeisenä on neonvärit.

 

2014 lopun vaate

Satu: Pastellipaidat

paidat.jpg

Olen aina pitänyt pastellisävyistä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin vasta hiljattain pastellisävyt ovat vallanneet koko pukeutumiseni ja syrjäyttäneet mm. valkoisen värin. Minun on vaikea löytää hempeän värisiä vaatteita, koska pyrin etsimään nämä kaikki mm. kirpputoreilta. Näin ollen arvostan jokaista vaatetta, jonka löydän. Erityisen maininnan saa vaaleanpunainen Ice cream -paita, jonka toin mukanani Ruotsin Närconin kirpputorilta. Kyseinen paita taisi olla ainoa halpa vaate kirpputorilla - kaksi euroa! Paita on värikäs ja näin ollen helppo yhdistää moniin vaatteisiin.

Päivi: Jenkkifutis paita

DSCN1228.jpg

Koska olen taantunut 90-luvulta 80-luvulle, tartun innoissani jokaiseen aikakauden henkeä huokuvaan vaatteeseen. Minulle jenkkifutispaita on aarre koska se on niin... yksilöllinen? Samanlainen paita tuskin ihan äkkiä kävelee vastaan. Paita on minulle monta numeroa liian iso, mikä tekee siitä entistä jännittävämmän vaatteen käyttää. Tämän lisäksi paidan vaalea väri on kiva, ja printti hieno.

 

2014 lopun koru/korut

Satu: Itse tehdyt helmirannekorut

DSCN1211.jpg

Kesän alussa päätin viimein laittaa You Tubeen hakusanan "How to make kandi" ja ryhdyin helmipurkkien keskellä opiskelemaan erilaisia rannekorujen pujottelutekniikoita. Kerroksista muodostuvat korut olivat kiinnostaneet minua jo pitkään ja tässä vaiheessa voin iloisena todeta, että näitä tekniikoita voi opiskella kuka tahansa, sillä mistään rakettitieteestä ei ole kyse. Monet askartelukaupat myyvät värikkäitä helmiä, joista saa helposti tehtyä vaatteisiinsa sopivia koruja. Jos ei ole kovin kummoinen ompelija tai monet askartelumateriaalit ovat itselleen aivan tuntemattomia, niin ainakin helmiä osaa jokainen pujotella nauhaan. Saa juuri sellaisia koruja kuin tahtoo ja vielä haluamassaan värissä.

Päivi: Värikkäät ja hauskat kaulakorut

DSCN1227.jpg

Yleensä käytän niittikoruja, mutta syksyllä olen pujottanut kaulaani normaalia enemmän hauskoja ja värikkäitä kaulakoruja viimeistelemään reippaita asukokonaisuuksia. Myös pienien pehmolelujen tai sormusten ripustaminen helmiin ajaa asiaa.

 

2014 lopun asuste/asusteet

Satu: Buffalo-shoes

DSCN1223.jpg

Kengät ovat kirpputorilöytö vuodelta 2012. Paksupohjaiset ikonistiset lenkkarit ovat hauska lisä erikoiseen pukeutumiseen. Siniharmaa väri ei hyppää häiritsevästi silmille, miksi kengät sopivat yhteen monien erilaisten vaatteiden kanssa. Kengät ovat mukavat jalassa ja kestävät pidempääkin kävelyä. Sopivat niin kesä- kuin talvikeleihin. En omista mitenkään erityisen paljoa kenkiä ja arvostan jalkineissa mukavuutta, miksi tasapohjaiset kengät sopivat minulle.

Päivi: Punaiset silmälasit

DSCN1225.jpg

Kun ostin uudet silmälasit heinäkuun lopussa halusin sen verran erikoiset kehykset, että pystyisin yhdistämään ne tarvittaessa erikoisempiin asukokonaisuuksiini. Punaiset sievät rillit ovat olleet ahkerassa käytössä, koska ne näyttävät niin kivoilta mm. lempiperuukkieni kanssa. Ja minä IHAN OIKEASTI tarvitsen lasit nähdäkseni, joten en käytä näitä vain asusteena. Ennen punaisia laseja käytin aina piilolinssejä asukokonaisuuksien kanssa. Vanhat rillit eivät sopineet tyyliini. On mukavaa, kun ei tarvitse tuntea silmälasien pilaavan lookin, vaan ne ovat osa sitä. Eikä tarvitse olla koko ajan länttimässä piilolinssejä silmiin.

 

2014 lopun kosmeettinen tuote/tuotteet

(peruukki, piilolinssit, meikki, ripset, kynnet, hiusjuttu jne.)

Satu: Raijun piilolinssit

DSCN1222.jpg

Nämä piilolinssit tunnetaan myös nimellä "Thunder Eyes" ja niiden valmistaja on Terror Eyes. Omani tilasin EMP:ltä. Kuvastossa piilolinssit näyttivät sinisiltä, miksi oli yllätys, kun täysin violetit piilarit saapuivat minulle. Vaikka olin tyytymätön tuotekuvaan, niin linssit pääsivät käyttöön ja toimivat nykyään Raiju Exodian vakiopiilolinsseinä. Ukkonen ja salamointi ovat minulle tärkeitä inspiraation lähteitä. Ihmiset kehuvat usein linssejä nähdessään ne, mikä helpottaa hieman sitä tosiasiaa, että minä odotin erivärisiä linssejä kuin mitkä sitten sain. Väärä väri ehkä, mutta näyttävät ainakin hienoilta.

Päivi: Nenälaastari

DSCN1226.jpg

"Oletko satuttanut nenäsi vai onko tuo tyylin vuoksi?"

Tyylin vuoksi. Laastari naamassa viestii kokonaisuudesta riippuen erilaisia asioita. Laastari voi olla merkki haavoittuvaisuudesta, tai sitten taistelutahdosta. Tietyissä asukokonaisuuksissa se on reipas ja hauska lisä. Kannattaa suosia värikkäitä laastareja, koska ne näkyvät paremmin kuin ihonväriset. Yleensä värikäs läpyskä naamassa on tarpeeton. Itse tunnustan vain kerran ihan oikeasti pitäneeni laastaria naamassa koska nenässäni oli haava - tämän jälkeen asusteena.

 

2014 lopun ilmiöt (ja jatkumot)

Pastellinkeltainen ja lila väri

Beyblade (erityisesti G-Revolution)

Queen´s Blade

Värikkäät otsahiukset

Valkoiset helmet

DSCN1224.jpg

Nämä kelpaavat Satulle aina!

Twisted Sister

80-luku

Lippis

Nemunekot

Paidan helman solmiminen hiuslenkillä vyötärölle

Printtisukkahousut

Reppu

 

2014 lopun paras valokuva

Satun valinta

ParasKuva.jpg

Keväällä sain hiuskriisin ja ajoin tukan pois lukuunottamatta otsahiuksiani. Tukka lyhyenä ja suhteellisen muodottamana ihmisenä tulin ajatelleeksi perinteistä naisihannetta ja siihen liitettäviä piirteitä, kuten muodokasta vartaloa ja pitkiä hiuksia. Huolimatta tästä minulla on aina ollut todella naisellinen olo ja olen tyytyväinen sukupuoleeni, koska olen ennen kaikkea tyytyväinen itseeni ihmisenä ja näin ollen en koe painetta sukupuolestani. Minä myös pidän tyttömäisistä jutuista ja usein esiinnyn valokuvissa söpöissä vaatteissa joku värikäs peruukki päässä. Se on mukavaa vaihtelua siihen, kuinka yksinkertaiselta näytän arkisena minänäni ja tunnen, että sisimmältäni olen sellainen pehmoisen näköinen höttö. Tämän kuvan minä valitsin siksi, koska minusta on hyvin vähän valokuvia, joissa  näkyvät mm. omat hiukseni ja minulla on silmälasini. Joskus on mukava muistuttaa ihmisiä, että minulta löytyvät myös nämä ja aivan yhtä paljon kuin pidän väreistä ja söpöilystä, niin pidän myös tummemmista asuista. Kuva on erilainen kuin mitä yleensä kuvani ovat, mutta se on 100 prosenttista minua.

Päivin valinta

10577167_718361024894435_578513523767457

Danarki otti tämän valokuvan minusta Närconissa. Huomaa, että kyseessä on varsin näppärä kuvaaja: Teknisesti kuva on onnistunut ja tämän lisäksi hän pyysi minua muuttamaan poseerausta niin kauan, kunnes se oli hyvä. Toisin sanoen hän ei vain kiertänyt räpsimässä kuvia ihmisistä, vaan Danarki halusi hyviä kuvia ja onnistuneita poseerauksia. Vaikka tahtoisin tyylini tallentuvan enemmän ammattimaisiin otoksiin harvoin tähän on mahdollisuus. Kun minulta kysytään millaisena haluan muistaa noin 25-vuotiaan itseni, niin tällaisena. Noissa vaatteissa, tuossa kampauksessa ja Närconissa. Saman päivän iltana voitin NCC mestaruuden. 

 

2014 lopun paras kokonaisuus

Satun valinta Päiviltä 

Kettu.jpg

Minun valintani koskee Päivin tapaa koristella asunsa pienillä ketjuilla, pinssellä, hakaneuloilla, haalarimerkeillä yms.. Nämä tekevät asuista hauskan yksityiskohtaisia ja persoonallisia. Päivi kiinnittää kaikki koristukset itse, eli aina käytön jälkeen hän purkaa viritelmänsä odottamaan uutta kohdetta. Päivi laittaa myös kaulakoruihinsa roikkumaan kaikkia omalaatuisia juttuja, kuten pieniä pehmoleluja, sormuksia, avaimenperiä... Löytyypä häneltä koru, jossa roikkuu jopa vanha beyblade-kiekon hyökkäyskehä.

yksityiskohtiaaaa.jpg

Päivin valinta Satulta

LiskoSatu.jpg

On helppoa näyttää kivalta, kun on silmiä suurentavat piilolinssit ja pinkki mekko. Pidän pastellinsävyisestä Satusta, mutta silloin kun hänellä ei ole pinkkiä mekkoa, esiin tulee gundalialainen ^_^. Tyyli rakentuu kissansilmäpiilolinssien, vihreän peruukin, egyptiläisten korujen ja tiettyjen vaatekappaleiden ympärille. Lopputulos on naisellinen ja aavistuksen verran vaarallinen. Erityisesti kiinnitän huomiota  mustavalkoiseen paitaan. Itse en osaisi liittää kyseistä paitaa mihinkään asukokonaisuuteen yhtä sähäkän näköisesti.

Mainittakoon, että peruukki ja vyötärökorsetti ovat minun, mutta Satu käyttää niitä puolet enemmän kuin minä :´D.

 

 

Vuoden lopun Von Aidainder ja Fantasy Von Aidainder jätetään nimeämättä, koska näillä kahdella rintamalla on ollut niin hiljaista. Stay tuned!

 

- Satu ja Päivi