Mansikkaisia terveisiä Savonlinnasta:

Marimekko%20Mansikkatakki.jpg

Muutama päivä takaperin paikallisesta second hand shopista tarttui mukaan Marimekkon mansikkatakki. Keväinen takki pääsi tänään ulkoilemaan, josko sää oli sen verran kylmä ja tihkusateinen, ettei villapaita ollut yhtään liikaa takin alla. Kevätfiilikset olivat kaukana varsinkin siinä vaiheessa, kun kengästäni räsähti pohja irti. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämänkaltaisista kengistäni irtoaa pohja, vaikka kävelykilometrejä kengillä on taitettu hyvin, hyvin vähän. Teki mieli paiskata tihkusateessa kastunut kenkäni mäkeen, josko kova tuuli olisi todennäköisesti tarttunut siihen ja lennättänyt minua päähän.

Päivi ja Charlotte Hornets (NBA koripalloseura) -toppi:

DSCN32212.jpg

Savonlinnan keskustassa ei ole yhtään graffiteja. Rumia töhryjä sen sijaan löytyy vähän kaikkialta. Tuolla kujalla toisella puolella seinää luki mm. "Kakkaa" ja toisella puolella "Penis haisee". Vau. Tosi pahikset ovat olleet asialla.

freak.jpg

Päivi on valmistanut topin T-paidasta, joka kuului aikoinaan isoveljellemme, ja isoveljemme jälkeen Satulle. 90-luvulta peräisin olevan paidan alkaessa lahota hän leikkasi miehustan kuvion talteen. Meidän mielestämme kuviossa on aitoa aikakausifiilistä. Näitä paitoja ei kovinkaan montaa kävele vastaan. Nyt ysäripaita voi jatkaa elämäänsä toppina.

hornets.jpg

Ja tähän loppuun räsynukkeja:

DSCN3219.jpg

Bunny sai seuraksensa pienen Lalaloopsyn nimeltänsä Frost I.C. Cone. Itse kutsun häntä nimellä Sohjo ja tarkoituksenani on suunnitella Sohjosta itsellesi söpö koru. Koska aikoinaan käänsin Bunnystakin hänen tietonsa teille, niin käännän Sohjostakin:

"Frost I.C. Cone (Huurre I.C. (tarkoittaen lausuttuna sanaa ice - jää) Tötterö) on tehty Snow Conesta - jäämurskasta (tässä tapauksessa kyse on jäätelön kaltaisesta herkusta, jossa tötteröön laitetaan herkulliseksi maustettua jäämurskaa jäätelön sijaan. Tämän voi joko juoda, lusikoida suuhunsa tai syödä kuin jäätelöä)! Hän on todella suloinen ja värikäs. Hän rakastaa tehdä jäisiä herkkuja ystävilleen kuumina kesäpäivinä, mutta nämä ehtivät aina sulaa ennen tarjoilua. Hänellä on lemmikkipupu.

Ommeltu: 22. syyskuuta (kansainvälinen jäätelötötterö päivä)

 

- Höttövatti päällänsä mansikkatakki