Blogiin on enemmän juttua mitä ehtii/jaksaa kirjoittamaan. Animecon 11.-12.7.2015 on seuraava con, joka vie meidät Savonlinnan rajojen ulkopuolelle. Päivillä on melkoinen työputki käynnissä ja ennen Animeconia hänellä ei ole yhtään vapaapäivää. Työmme on fyysisesti rankkaa ja yleensä todella kiireistä. Töiden jälkeen hommat asunnolla lähtevät käyntiin melko nihkeästi. Auringonpaiste ja kesäinen Savonlinna houkuttelevat enemmän, kuin päivittäinen ompelukoneen ääressä möllääminen. Tällä hetkellä meillä ei ole edes työhuonetta, koska asunnossamme on maksimimiehitys kämppiksiä. Kesän ajan ompeluhuoneessa on asukas. Osa työhuoneen tavaroista on siirretty omaan huoneeseemme, joka tämän seurauksena näyttää melko sekaiselta. Animeconia varten on turha toivoa uusia cosplayasuja. Päivi keskittää energiansa Kosuconin tuotteistamiseen. Katsotaan millainen tilanne on alle viikon päästä.

Satu:

Madeleine.jpg

PupuJaMerenneito.jpg

Muutama päivä sitten suoritimme kesärutiinejamme Savonlinnassa: Menimme tivoli Seiterään.

Päivi:

tartan.jpg

Satu:

Tivolissa.jpg

Koska työt, menimme yötivoliin. Tuossa pari päikkyä aikaisemmin esitimme hiukan kitkerän mielipiteen Tykkimäestä. Jos kaipaa sopivasti kieputusta, menkää mieluummin Seiterään. Yötivolissa laitteet pyörivät pitkään ja kaikilla tuntui olevan kivaa :). Parasta oli mennä Super-Waltzer -nimiseen laitteeseen. Laitekuski kysyi toivebiisiä ajelun ajaksi! Tämän seurauksena Päivi sai elämänsä kieputuksen Twisted Sistersin We're Not Gonna Take It -laulun tahtiin. Kiitos kesän hauskimmasta illasta!  

Näin nopeasti laskettuna olemme vierailleet Seiterässä neljä kertaa ja jokaiselta vuodelta on tyylivalokuva. Niissä näkyy hyvin tyylin kehitys ja muutokset.

Päivi:

Tavuli.jpg

Satu:

SatuTivolissa.jpg

 

Seuraavaksi valmistetaan revityt farkut by Päivi. Näin se käy:

farkut2.jpg

1. Hanki farkut käsittelyä varten. Älä mieluitenkaan osta uusia. Jos housut menevät pilalle käsittelyn yhteydessä, harmittaa, että maksoi niistä uusien verran. Tarkoitukseen sopii erinomaisesti sellaiset housut, joissa on esim. pysyvä tahra. Tahrakohdan voi leikata pois, koska housut revitään kuitenkin.

Omat farkkuni ongin kirpputorin "Ota tästä ilmaiseksi" -korista. Ne ovat kaunista vaaleaa farkkua ja niissä on ysärimallinen korkea vyötärö.

2. Jos ostat housut käytettyinä, pese ne ennen työstöä. Tarvittaessa pienennä tai muokkaa housujen malli mieleiseksi ennen revintää.

3. Suunnittele, miten ja mistä haluat farkut leikata. Riittääkö vain pari koloa, vai pistetäänkö housut ihan silpuksi? Älä arvaile mistä kannattaa leikata. Pue housut, ja peilin edessä tee merkinnät leikkauksia varten.

farkku1.jpg

Omiin housuihini tein sivut täyteen viiltoja. Jahka viillot ovat leikattu, niiden reunoja voi hapsottaa hiekkapaperilla. Ajan kanssa reunat alkavat hapsottamaan luonnostaan, mutta hiekkapaperilla saa hyvän alun.

4. Sovita housuja ja totea, täytyykö niitä vielä muokata. Omia pöksyjäni piti kaventaa vielä vähän lisää revinnän jälkeen. Jos meinaa repiä lahkeet koko matkalta, lahkeiden kannattaa olla kapeat. Housut näyttävät tällöin paremmalta jalassa.

5. Ompele saumat viiltojen ympäriltä, etteivät housut pääse purkumaan saumoistaan.

farkku2.jpg

6. Seuraavaksi farkkuja voi värjätä valkaisuaineella. Suorita värjäys kylpyhuoneessa tai ulkona. Kaikki farkut eivät muuta väriä valkaisuaineesta. Musta farkku muuttuu oranssiksi/ruskeaksi. Vaalea farkku muuttuu vaaleaksi tai valkoiseksi.

Suojaa lahkeet laittamalla niiden sisään jätesäkit. Valkaisuainetta voi levittää esim. maalisudilla tai suihkepullolla. Älä mieluitenkaan kaada suoraan pullosta - tai riippuu siitä, millaisen lopputuloksen haluaa. Omiin housuihini laitoin kaksi kerrosta valkaisua saadakseni saumakohdista täysin valkoiset.

7. Jahka valkaisu on valmis, pese housut. Pyykin jälkeen viillot alkavat hapsottamaan kunnolla.

DSCN4013.jpg

8. Valkaisun jälkeen housuja voi koristella valinnaisella tavalla. Omiin pöksyihini laitoin niittejä ja sirkkoja kahdessa eri koossa. Niittejä saa halvalla runsain määrin vanhoista niittivöistä, eli kannattaa pitää silmät auki kirpputoreilla.

Yksi niittivyö ja noin 120 käsin kiinnitettyä sirkkaa myöhemmin totesin housuni valmiiksi.

farkut1.jpg

Farkkujeni ajatus on, että niitä voi käyttää ilman sukkahousuja tai sukkahousujen kanssa. Valitsemalla sukkahousut/legginsit oikein, housujen teema pystyy muuttamaan. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan housujen yhteyteen kuuluu graffitikuvioiset puuvillalegginsit, jotka ompelen hetijahka tilaan kangasta niihin.

 

- Päivi & Satu