Päivän biisi: Dakara Zettai Daijoubu

 

Jälleen kerran olemme laskeneet pyllymäkeä pitkin sateenkaarta sen väärään päähän. Hyvää vuotta 2016 ja sen sellaista. Emme tehneet blogiimme vuosikatsausta koska 1. kuvankäsittely uupuu edelleen ja 2. valmistauduimme European Cosplay Gathering Suomen esikarsintaan. Vietimme pyhät kotona ja valmistimme mm. lavasteita. Siinä ei valitettavasti paljoa ehtinyt/viitsinyt blogia päivittää. Pari päivää sitten koko härdelli huipentui siihen, että peruimme osanottomme huomenna olevaan karsintakilpailuun, koska emme mm. olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Pidämme todella paljon pukuaihevalinnastamme ja näytösideasta, miksi tahdomme tuoda ne esiin vasta sitten, kun olemme tyytyväisempiä lopputulokseen kuin olemme nyt. UruharaFC:tä ei siis tulla joukkuesarjassa näkemään yhtään sen enempää, kuin aiomme näkyä koko Desucon Frostbitessä. Päivi lohdutti itseään ompelemalla ja yllättävän lyhyessä ajassa hän teki kauniit haalarihousut. Pelottavaa: Kaikki muut ompelutyöt onnistuvat tuosta vain, mutta cosplayasumme näyttävät RUMILTA. Kumpi vaivaa: lahjattomuus vai lisääntynyt cosplayitsekriittisyys?

Aiheissa eteenpäin: 2.1.2016 vierailimme Helsingissä. Kävimme vähän shoppailemassa ja Cosplay-tanssiaisissa. Pitkään emme ehtineet olla linja-auto aikataulujen vuosi, mutta tulipa käytyä. Emme kyllä osanneet yhtään historiallista tanssia :'D, joten käytimme tanssilattia-aikamme vapaamuotoiseen tanssahteluun.

DSCN6534_meitu_3.jpg

Käytännöllisyys syistä emme loppujen lopuksi pukeutuneet cosplayasuihin, vaan tulimme paikalle ihan omana itsenämme.

DSCN6550_meitu_1.jpg

DSCN6557_meitu_2.jpg

DSCN6545_meitu_1.jpg

DSCN6560_meitu_2.jpg

 

Elämä jatkuu. Pukeutumisen saralla olemme päättäneet pyrkiä tuottamaan enemmän erilaisia käsityöohjeita ja ideoita tänne blogiin. Olemme myös päättäneet käydä lävitse cosplayasuvarastomme. Poistamme käytöstä puvut, joita emme enää halua käyttää. Korjaamme käytössä olevat asut lähtövalmiiksi, ja teemme loppuun keskeneräiset - joita on ehtinyt kertyä melkoinen pino 0_o. Vuodelle 2016 on luvassa paljon uusia cosplayasuja. Myös kauniille käsityönä valmistetuille haalarihousuille tulee käyttöä: Tänä vuonna Pariisi ja Japani kutsuvat, ja pitäähän sitä tytöillä olla vaatteita matkaa varten.

- Tytöt