Terveisiä täältä sateenkaaren väärästä päästä! Sateenkaarista puheenollen näimme sellaisia todella monta sunnuntaina, kun olimme palaamassa Kuopiosta Savonlinnaan. Tästä pääsemme suoraan aiheeseen mitä teimme Kuopiossa:

IMG_3030.jpg

Perjantaina 16.6 Helsingin Sanomista silmiimme osui Jussi Tossavaisen kirjoitus, jossa hän kertoi harvinaista herkkua olevan tarjolla: Osakalainen Yamamoto Nohgakudo -teatteri esiintyy Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla ja esittää japanilaista Nō -teatteria. Nō on karkeasti selitettynä satoja vuosia vanhaa japanilaista musiikkiteatteria, jonka tunnusomainen piirre on naamiot. Esitys oli sunnuntaina 18.6 Kuopion Musiikkikeskuksessa klo 15:45. Se oli ilmainen ja avoin tilaisuus kaikille uteliaille.

IMG_3025.jpg

Hagoromo

Koska sunnuntai oli työpäivä, ajatus Kuopioon lähtemisestä tuntui vaikealta. Harvinainen tilaisuus päästä näkemään Nōta Suomessa alkoi kuitenkin muodostua päähänpinttymäksi, ja lopulta päätimme sopia asiat niin, että pääsemme lähtemään Kuopioon. Sunnuntaina suoraan töistä autoon ja innoissaan matkaan! Valitettavasti aikataulumme ei pitänyt ja sää oli kehno, ja lopulta myöhästyimme niin paljon, että puolet näytelmästä jäi näkemättä. Tämä harmitti Päiviä niin paljon, että oli itku päästä T_T. Näimme sentään näytelmä lopun, mutta ei se ole todellakaan sama asia kuin istua eturivissä ja nähdä näytelmä kokonaan T_T!

IMG_3023.jpg

Kiitti Jussi kun kirjoitit aiheesta Hesariin <3. Muuten olisi näytelmä näytelmän loppupuoli jäänyt näkemättä. Kuopio tanssii ja soi olisi voinnut markkinoida tällaista erityistä tilaisuutta vähän näkyvämmin, koska yksi jos toinenkin on jälkikäteen harmitellut, että jos olisi tiennyt, olisi tullut katsomaan. Itsekin jos olisi saanut tietää aikaisemmin, olisi osannut sopia päivän vapaaksi töistä. Tosi ammattilainen esiintyy vaikka missä vaikka millaisissa olosuhteissa, mutta henkilökohtaisesti jäimme toivomaan, että esitys olisi ollut konserttisalin lavalla.

Asukuvia Kuopiosta:

Satu

IMG_3080.jpg

Satu päätti kerrankin tehdä jotakin vaalealle hiuspehkolleen ja värjäsi sen vaaleanpunaiseksi. Ehkä tämä on pitkästä aikaa sellainen kesä, kun Satu nähdään käyttävän erikoisempia vaatteita yhdistettynä omiin hiuksiinsa (?). Vaaleanpunaisuus tarttui myös Päiviin.

Nimet%C3%B6n-1.jpg

Päivi oli pukenut, teemaan sopivasti, japanilaisin kuvin koristeltuun takkiinsa.

IMG_3069.jpg

Toivottavasti huomenna aurinko paistaisi! Silloin on pitkästä aikaa vapaata töistä ja erityistä ohjelmaa luvassa :).


- Päivi & Satu