Terveisiä Savonlinnasta! Kauheasti on ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen. Aurinko on paistanut niin lämpimästi, että illalla voi käydä huoletta kävelyllä T-paidassa. Toisaalta on satanutkin ja säät olleet niin kylmiä, että ei voisi uskoa olevan heinäkuu! Vaihtelevat säät eivät pysäytä Savonlinnan oopperasesonkia ja jos kesäkuu tuntui hotellilla kiireiseltä, niin heinäkuu se vasta onkin! Mukava kävellä töistä kotiin, kun keskustassa on niin paljon vipinää kesäturistien tutustuessa linnakaupunkiimme ^_^.

IMG_3965.jpg

Kiirettä pitää varsinkin nyt, kun Animecon on jo ihan ovella! Huomenna Savonlinnan väki kääntää auton keulan kohti Kuopiota. Emme osallistu cosplaykilpailuhin, emme tuomaroi niitä tai ihan vain hengaile. Pidämme selviytymispeliä! Toista kertaa järjestettävän selviytymispelin teemana toimii tällä kertaa viemäriseikkailu, jossa hullu viemäreissä piileskelevä tutkija on päättänyt myrkyttää kaupungin juomaveden. Pelaajien kuuluu valmistaa myrkylle vasta-aine ja selviytyä pimeän, mutantteja kuhisevan viemärin läpi vedenpuhdistuslaitokseen. Selviytymispelin kokoaminen on omanlaisensa urakka, joka täytyy aloittaa jo edeltävänä päivänä, miksi matkustamme Kuopioon perjantaina vaikka Animecon alkaa vasta lauantaina. Muistutan kaikkia peliin mukaan mieliviä siitä, että peliin pitää noutaa peliaika infosta ja valitettavasti emme voi ottaa peliin mukaan alle 15-vuotiaita pelaajia tai henkilöitä, keillä on todella isot puvut päällänsä :(. Kaikille muille luvassa on jälleen hyytävää menoa! Selviytymispelistä voi lukea lisää Yukiconin päivityksestä.

IMG_3953.jpg

Sitten iloisempiin tunnelmiin. Kun tivoli Seiterä vielä oli Savonlinnassa, kävimme kuvaamassa siellä. Mukaan pääsivät uudet ruskeat kengät - jotka tosin ostin kirpputorilta.

IMG_3959.jpg

Myös äitimme vieraili Savonlinnassa. Valitettavasti säät eivät oikein suosineet meitä. Ulkona oli toisinaan niin kylmää ja sateista, että huppari ja villatakki eivät olleet yhtään liikaa:

IMG_3993.jpg

Villatakista puheenollen ostin senkin kirpputorilta :D.

Donitseja.jpg

Sen sijaan kuvassa näkyvä lompakko on upouusi ostos Saimatalon kaupasta. Sen valmistaja on Natives Comptoir de Famille, jolle on tyypillistä 50-luku teemaisen käyttöesineet. Suklaakeksikaulakoru oli pieni muistivihko, josta repäisin kannet irti, laitoin väliin kuorrutteen ja tein siitä kaulakorun. Donitsiliivi ja rusetit ovat Päivin käsialaa. Pienet donitsit rusettien keskellä ovat minun käsialaani.

 

Animeconissa nähdään!

- Satu