Hei ja tervetuloa lukemaan Leikkipuistoa!

Tämän päivityksen aiheita: Pari asukuvaa ja ompelutöitä.

 

Päivi

IMG_2691.jpg

Ihastuttava keltainen lintuseinä sijaitsee meidän huoneessa ^_^.

Satu

IMG_2768.jpg

Ihastuttava keltapinkkiturkoosi villapaita on löytö kierrätystorilta. Tänä kesänä tulevat pastellivärit muotiin ^^. Ennen kuin vaatekaupat ehtivät päivittää valikoimansa hempeisiin sävyihin, voi pastellinvärisiä vaatteita metsästää kirpputoreilta ja kierrätystoreilta.

SatuTalvi.jpg

Toinen mainittava asia on uudet kengät, jollaisia Satu on etsinyt itselleen pitkään. Vaatimustasoltaan kenkien piti olla kokonaan värilliset (ei siis puoliksi pinkit ja puoliksi vaikka mustat), sopivat sekä talveen että kesään (jos paukkupakkasia ja hellettä ei lasketa), ja niissä piti olla sellaiset pohjat, että kengillä pystyy kävelemään pidemmänkin matkan. Siispä: Vagabondin Jessie -kengät. 

 

Aikaisemmin oli puhe käsitöistä, joita ei voi esitellä koska ne ovat menossa lahjaksi. Nyt pari pakettia on saavuttanut onnellisen omistajansa, joten voimme kertoa niiden sisällöstä:

Tassuhanskat

IMG_2628.jpg

Pörröiset lapaset on valmistettu valkoisesta turkiksesta. Polkuanturat on keltaista PVC:tä ja ommeltu kiinni vaaleanpunaisella langalla. 

IMG_2632.jpg

Lapasiin kuuluu irroitettava keltainen hihna. Näin isoja hanskoja voi olla hankala laittaa taskuun tai laukkuun, mikä nostaa niiden hukkaamisen riskiä. Hihnan voi laittaa niskan ympäri ja kun lapasia ei pidä kädessä, ne roikkuvat silti menossa mukana! Mainittakoon, että lapasten uusi omistaja keksi kaulassa roikkuvien hanskojen olevan oiva paikka säilyttää puhelinta ^^. 

Tassuhanskat on helppo valmistaa itse. Ohjeen kyseiseen löytää Leikkipuistosta TÄÄLTÄ.

IMG_2634.jpg

 

Verkkahousut pastelliväreissä

pritex.jpg

Kirpputorilla silmiin osui pala vaaleanpunaista pritexiä - kassan kautta ulos ja ompeluhuoneeseen! Raidat ovat liilaa vinonauhaa. Sydämen muotoinen kangasmerkki on tehty itse ja ohjeen samanlaisen valmistamiseen löytää TÄÄLTÄ. Jos tykkää pastellinsävyistä, näissä verkkareissa ei tarvitse tinkiä tyylistään!

 

Korupussi

Meripussi.jpg

Korupussi syntyi kuten normaalistikin käyttöesineet syntyvät: Havaitset tarpeen tietynlaiselle esineelle ja valmistat sen. Korupussia voi käyttää asusteiden säilytykseen ja kuljetukseen. Nätti pussukka käy myös sisustuselementistä! Koska asusteet ovat kauniita ihan ilman koristeellista korupussiakin, on laukun kylkeen ommeltu tylliä. Tyllin läpi sisältö näkyy ulos muodostaen puolet korulaukun visuaalisesta ilmeestä! 

PinkkiPussi.jpg

 

- Päivi & Satu