Hyvää iltaa ja tervetuloa Leikkipuistoon!

Sää on Kouvolassa talvinen ja tunnelma orientoitunut huomiseen koulupäivään. Vaatteet on valittu ja hiukset laitettu. Erityisen ihanaa koulutöiden tekemisestä ja harrastuksista tekee uusi ompeluhuone, jonka avajaiset olivat eilen! Ennen kuin menemme kurkkaamaan miltä uusi työtila näyttää, asukuvia kuluneelta viikolta:

Tiistai

20180109_133134.jpg

"Vaatteet valittu ja hiukset laitettu" - en laita hiuksiani joka aamu. Teen kampauksen edeltävänä iltana ja pidän sitä kolme päivää. Todennäköisesti kampaus kestäisi pidempäänkin, mutta minulle kolme päivää on max. Rivien välistä kyllä, kampaus kestää nukkumisen ja jopa litistämisen pipon alle. 

Keskiviikko

20180110_115134.jpg

Satu valitsi minulle vaatteet <3. 

Torstai

20180111_125104.jpg

Torstaina oli luvassa valokuvausta, miksi otin kamerani mukaan. Opiskelimme teoriaa koko ajan emmekä kuvanneet mitään :´D. 

Perjantai

20180112_105617.jpg

 

Ja sitten koulun sovitushuoneesta uuteen työhuoneeseen!

IMG_2781.jpg

Yhdeksän vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa astuin ammattikorkeakouluun, minulla ei ollut työhuonetta eikä omaa ompelukonetta. Eipä muuten ollut omaa tietokonettakaan tai edes televisiota. Onneksi koulusta löytyi kaikki pelit ja vehkeet opiskelua (ja viihdettä) varten. Tuli isompi kämppä ja isompia haasteita, ja lopulta oma ompeluhuone kaikille työvälineille, kankaille ja unelmille.  

IMG_2785.jpg

Ompeluhuone on minulle pyhä. Kaikki taika tapahtuu siellä. En tarvitse työtilaksi miellyttävää sisustuksen ihmettä, vaan toimivan ympäristön. Ompeluhuoneeseen kokoan kaiken sen, mikä on minua vuosien aikana inspiroinnut. Kaiken sen materiaalin, mitä tarvitsen nyt, aina, huomenna ja ehkä vuoden kuluttua. Ompeluhuoneen tavarat kertovat mistä minä pidän ja mitä haluan luoda. 

IMG_2791.jpg

Nykyisessä tilanteessa on vaikea uskoa, että joskus en ole tarvinnut työhuonetta. Nyt se on minulle vältännöllinen. Siksi olen iloinen Kouvolan työhuoneen vihkimisestä käyttöön! Uusi tila on oikein ihana ja täynnä tekemisen riemua <3.

IMG_2797.jpg

 

- Päivi

PS: Uusi ulkoasu blogiin olisi kiva. Pitää suunnitella jotakin.